Riihen ikkuna kuva

tiistai 30. syyskuuta 2014

Maverick Star kokeilu

 
Tämä on ihan ensimmäinen Maverick tähteni. Tässä palat ovat vielä irrallaan ja silittämättä. Mallailin vaan kuinka palaset asettuvat ja miltä tähti tulisi näyttämään. Aika huono kuva tuli kun sitä ilta hämärissä otin. En antanut sen lannistaa. Hihkuin jo tässä vaiheessa että taidan sittenkin onnistua hommassa ihan omin päin. Leikkasin ensin noin 10 cm x 10 cm ruutuja sekä vaaleista että tummista kankaista. Sitten puolitin sakaroiksi tummia kangasruutuja vinosti kulmasta kulmaan. Keskuspalat säästin kokonaisina. Olen aiemmin tehnyt tilkkutöitä vaan ruuduista ja kaitaleista. Tämä näyttääkin jo aika monimutkaiselta minun tekemäkseni.

helppo tilkkutyö malli
 
Sitten jo sakarat kiinni ja ylimääräiset kankaat napsittu pois. Tein kahden sävyisiä tähtiä: tällaisia vaalean sini taustaisia..

Maveric star
 
ja turkoosi taustaisia. Kankaina käytin kierrätyskankaita ja mitä minulla sattui olemaan laatikoissani. Mutta täytyy tunnustaa että muutaman kankaan palan kävin ostamassakin ihan tätä työtä varten koska sävyjä ei mielestäni ollut tarpeeksi. Työ tekijäänsä opettaa ja niin minullekin kävi. Sakaroita ommellessani tekniikka hiotui ja viimeisimmät sujuivat jo helpommin.



helppo tilkkutähti ohje
 
Tein kokoamistyötä varmaan vaikeimmalla mahdollisella tavalla. Halusin kankaat tiettyyn järjestykseen ja ettei sama kangas tule liian lähelle tai vierekkäisiin blokkeihin. Piti olla tarkkana. Yhden kerran jouduin purkamaan yhdistelyvaiheessa.
 
Tässä kuitenkin blokit koottuina ja silitettyinä. Valmiin blokin koko on nyt n. 27 cm x 27 cm. Huomenna toivottavasti pääsen tilkkukurssillani leikkaamaan nämä yhdenmukaisiksi. Idea minulla jo on mitä näistä sitten ompelisin, ehkä, mutta milloin, se onkin sitten taas jo eri juttu.
 
Malli tuntui kuitenkin kivalta ja sopivan huolettomalta minulle. En tykkää kovin pikkutarkasta touhusta ja kohdistelemisesta. Tämä tyyli sopii minulle. Eikä onneksi ollut kovin vaikeakaan mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä että ilman pähkäilyä olisin selvinnyt. Innostuksestani kiitos kuuluu ystävälleni vinkistä ja hyvistä  neuvoista  Quiltville:ssä.
 
 
Tilkkuterveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


4 kommenttia:

  1. Kaunista pintaa olet saanut aikaan! Tykkään väreistäsi ja hillitystä kirjavuudesta. Jään odottelemaan, miksi tilkkupinta vielä jalostuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Värit tuli siitä kun ajattelin tilkkupintaa tiettyyn tarkoitukseen. Hauskaa että tykkäsit.

      Poista
  2. Kivasti tilkkutähdet tuikkivat, värimaailma on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun silmäni tuikkivat myös. Olen niin mielissäni kun onnistuin. Kiitos!

      Poista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!