Riihen ikkuna kuva

tiistai 30. syyskuuta 2014

Maverick Star kokeilu

 
Tämä on ihan ensimmäinen Maverick tähteni. Tässä palat ovat vielä irrallaan ja silittämättä. Mallailin vaan kuinka palaset asettuvat ja miltä tähti tulisi näyttämään. Aika huono kuva tuli kun sitä ilta hämärissä otin. En antanut sen lannistaa. Hihkuin jo tässä vaiheessa että taidan sittenkin onnistua hommassa ihan omin päin. Leikkasin ensin noin 10 cm x 10 cm ruutuja sekä vaaleista että tummista kankaista. Sitten puolitin sakaroiksi tummia kangasruutuja vinosti kulmasta kulmaan. Keskuspalat säästin kokonaisina. Olen aiemmin tehnyt tilkkutöitä vaan ruuduista ja kaitaleista. Tämä näyttääkin jo aika monimutkaiselta minun tekemäkseni.

helppo tilkkutyö malli
 
Sitten jo sakarat kiinni ja ylimääräiset kankaat napsittu pois. Tein kahden sävyisiä tähtiä: tällaisia vaalean sini taustaisia..

Maveric star
 
ja turkoosi taustaisia. Kankaina käytin kierrätyskankaita ja mitä minulla sattui olemaan laatikoissani. Mutta täytyy tunnustaa että muutaman kankaan palan kävin ostamassakin ihan tätä työtä varten koska sävyjä ei mielestäni ollut tarpeeksi. Työ tekijäänsä opettaa ja niin minullekin kävi. Sakaroita ommellessani tekniikka hiotui ja viimeisimmät sujuivat jo helpommin.



helppo tilkkutähti ohje
 
Tein kokoamistyötä varmaan vaikeimmalla mahdollisella tavalla. Halusin kankaat tiettyyn järjestykseen ja ettei sama kangas tule liian lähelle tai vierekkäisiin blokkeihin. Piti olla tarkkana. Yhden kerran jouduin purkamaan yhdistelyvaiheessa.
 
Tässä kuitenkin blokit koottuina ja silitettyinä. Valmiin blokin koko on nyt n. 27 cm x 27 cm. Huomenna toivottavasti pääsen tilkkukurssillani leikkaamaan nämä yhdenmukaisiksi. Idea minulla jo on mitä näistä sitten ompelisin, ehkä, mutta milloin, se onkin sitten taas jo eri juttu.
 
Malli tuntui kuitenkin kivalta ja sopivan huolettomalta minulle. En tykkää kovin pikkutarkasta touhusta ja kohdistelemisesta. Tämä tyyli sopii minulle. Eikä onneksi ollut kovin vaikeakaan mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä että ilman pähkäilyä olisin selvinnyt. Innostuksestani kiitos kuuluu ystävälleni vinkistä ja hyvistä  neuvoista  Quiltville:ssä.
 
 
Tilkkuterveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


perjantai 26. syyskuuta 2014

Sadonkorjuu pussukka

meikkipussi tilkuista
 
Minulla oli palanen kivaa puutarha-aiheista kangasta. Pala oli pieni mutta siitä huolimatta olin säästellyt sitä ja pähkäillyt mitä siitä tekisin. Kokeilujeni lopputuloksena oli pussukka.
 
 
Tämä oli lähtötilanne. Puutarha-aiheinen keskellä, yläreunaan reippaasti violettia ja alareunaan optimistisesti oranssia. Värit poimin puutarhakankaasta ja mitä sattui varastossani sinnepäin olemaan, punajuurten ja porkkanoiden väristä. Olin kirjonut viime talvena vihreitä köynnöksiä violetin rajakohdalle ja ruskehtavia pisaroita oranssille osalle. Siihen se sitten olikin tössännyt. Kankaan koko oli epämääräinen eikä siitä suoraan saanut oikein mitään järkevää aikaiseksi.

meikkipussi ommeltu malli helppo
 
Kokeilukappaleeni oli sen kokoinen, että ei oikein kassiksi riitä ja pussukaksikin siinä ja siinä. Halkaisin kokeiluni kahtia ja jatkoin sivuille päin. Ompelin raidalliset kaitaleet sivuille jotta sain leveyttä lisää.

pussukka helppo ohje
 
Huomaatteko tässä mitään omituista? Taas minulla oli kiire nähdä miltä pussukka näyttäisi valmiina ja miten värivalintani toimisivat käytännössä. Olin tehnyt muutaman kassin perättäin, niin tietysti aloitin pussukankin kuten kassin. En millään raaskinut purkaa ja niin päätin tehdä pussukkani kuten kassin.

pussukka vuoritettu
 
Ja tässä seuraava munaus. Tikkasin vuorin kiinni toppaukseen. Hassusti toisen kappaleen vaakasuoraan ja toisen pystyyn. Ei voi olla totta, miksen huomannut tätä jo tehdessäni! En antanut tämänkään häiritä vaan jatkoin silti, halusin saada työni valmiiksi. Ottaisin tästä taas opikseni ja muistaisin virheeni seuraavalla kerralla.

kirjonta ompelukoneella
 
Tässä lähikuvaa koristeompeleistani.

syksyn satoa

tilkkutyöt
 
Sivukappaleisiin kirjoin myös vihreätä köynnöstä yhtenäisyyden vuoksi.

vetoketjupussukka
 
Kuten kassissa, minun piti tehdä kaitaleet vetoketjun kiinnitystä varten. Samoin reuna piti huolitella kaitaleella. Vetoketjun laitoin molemmista päistä yli jotta sitä on helpompi vetää kiinni ja auki. Sekään ei onnistunut ihan kivuttomasti. Vetoketjun alkupäähän ommeltavan lärpäkkeen laitto ei ollut mitenkään helppoa. Vetoketjun vedin haittasi kangaspalan kiinnitystä ja jos vetoketjun jätti auki ei homma onnistunut sen paremmin. Ensin se meni vinoon, sitten jotenkin muuten huonosti enkä kelpuuttanut sitä. Laitoin sen varmaan neljään kertaan ja sittenkään se ei näytä täydelliseltä.


vetoketju pussukka
 
Kaikista kommelluksista huolimatta pussukka on vihdoin valmis. Kokoa sille kertyi ihan riittävästi, korkeus 20cm, leveys 28cm, pohja n. 8cm. Minusta siitä tuli ihan nätti, ainakin omaan käyttöön se kelpaa. Ja aina pussiin kurkistaessani muistan töppäykseni.
 
 
suppilovahvero
 
Jotain hyvääkin sentään tähän sadonkorjuu aiheeseen liittyy. Kävimme toissapäivänä poimimassa ensimmäiset suppilovahverot. Enpä ollut hoksannut ottaa kameraa mukaan. Emmekä myöskään ajatelleet että sieni paikassa olisi lunta. Perille saavuttuamme meitä todella odotti yllätys. Sieniä kumminkin pilkisteli suloisesti lumenkin keskeltä. Tästä olisi saanut hienoja kuvia. Toivottavasti lumet vielä sulavat eikä nämä jääneet viimeisiksi.
 
Mukavaa viikonloppua kaikille ja parempaa sienestys onnea!
 
 
Terkuin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 




maanantai 22. syyskuuta 2014

Reissuhame reissussa

hameen tuunaus
 
Elokuussa tein omista vanhoista puoli pituisista housuista itselleni hameen. Idea ja sakset käyvät nopeammin kuin järki. En muistanut ottaa kuvaa lähtötilanteesta.

 
Jostain syystä housut olivat kutistuneet kaapissa. En vaan ollut malttanut luopua housuista. Lisäsin lahkeesta kaistaleet sivuille ja jatkoin myös vyötärökaitaletta hieman. Siihen laitoin kuminauhaa sivuille. Pituuskin riitti oikein hyvin vaikka housut olivat vajaa mittaiset.

housujen tuunaus hameeksi

Ideana oli että halusin säilyttää kaikki taskut. Ja niitä riitti niin etupuolelle kuin takapuolellekin. Se olikin hameen kivoin juttu. Näin lattialla kuvattuna hame ei juurikaan tule oikeuksiinsa mutta päällä se on ihan paras reissuhame. Tukevaa farkkukankaan tyylistä kangasta ja väriltään sopiva lämpöisille keleille. Vaalea bees on sen verran neutraali että se sopii kaikenväristen yläosien kanssa.
 


Testiin hame pääsi Rodoksen reissullamme viime viikolla. Siellä toimi aivan moitteettomasti. Oli riittävän väljä ettei ollut kuuma. Ja sopivan reilu askeltaessa ja kavutessa kaiken maailman raunioilla.
 
 

 
Siellä nähtiin tietysti ihania ja meille eksoottisia kukkia.

Rodos
 
Ihanaa turkoosin väristä merta.

 
Kauniita koristeellisia kirkkoja.

Rodos
 
Upeita auringon nousuja ja laskuja.

 
Kolme tuhatta vuotta vanha kaupunki.


Kivoja kahviloita ja ruokapaikkoja. Tämä minua viehätti erityisesti seinille ja kattoon ripustettuine kankaineen. Aivan kuin meidän räsymattoa.
 

 
Saari kokonaisuudessaan on noin 75 km pitkä. Vuokratulla autolla saari tuli koluttua melko tarkkaan. Vuorilla oli kiva ajella ja pongailla erilaisia maisemia ja pikkukyliä.
 
autonvuokraus Rodoksella
 
 
Toisinaan harhauduimme päätieltä ja löysimme itsemme niin kapeilta kujilta että ihan hirvitti. Opastukset ja katumerkinnät eivät ole meikäläistä luokkaa ja jotkut ovat kirjoitettu pelkästään kreikkalaisin kirjaimin. Tosin venäjän aakkosten tunteminen oli hieman avuksi.
 
 Ilmastoidulla autolla oli hyvät puolensa. Lämmintä oli meille ihan tarpeeksi, jotain 33 - 36 asteen tietämillä ja uimavesi lämmintä. Oli mukava jatkaa hieman kesää. Nyt olemme virkeinä vastaanottamaan syksyn koettelemukset. Tänä aamuna mittari näyttikin kotona enää vaan viisi astetta...
 
 
Reissuterveisin Poutapilvi.
 
Kiitos kivoista kommenteista aiempiin postauksiini!
 
 
 
 
 


tiistai 9. syyskuuta 2014

Mustavalkoinen tilkkulaukku

tilkkulaukku
 
Lopullisen muotonsa tämä laukku sai ihan lähipäivinä.
 
kirjailu ompelukoneella
 
 Mustavalkoisista kankaista koottu tilkkupinta ja kirjailukokeilu on lojunut jo reilun vuoden odottamassa inspiraatiota. Nyt se tuli! Olin ensin ommellut kaitaleita yhteen (vanhoista vaatteista), eikä näyttänyt kummoiselta. Siispä jälleen käännyin ompelukoneeni puoleen ja erivärisiä punaisia kirjontoja päälle. Sitten en vaan tiennyt mitä kokeilustani tekisin. Ensin ajattelin pussukkaa mutta siihen pala oli hieman liian iso enkä raaskinut leikata tilkkupintaa hukkaan. Niinpä päädyin laukkuun ja vain halkaisin tilkun kahtia.

kirjailu
 
Tikkasin vanun kiinni joka toisesta kaitaleiden sauman kohdasta.

kirjaulu koneella

Otin lisäksi mustaa puuvillaa pohjaa ja muita pikkuosia varten. Pohjaan halusin jotain elävyyttä. Kirjoin tietysti. Tällä kertaa uskalsin valita jo räväkämmin ja kirjoin punaisella langalla muurahaisen polkuja. Tulikin aikas metkan näköistä. Takana tukevaa kangasta topakoittamassa pohjaa.
 

kirjailtu laukku
 
Sitten pohjakappaleet yhteen sivujen kanssa ja tikkaus reunaan.

kirjailtu kassi
 
Laukku alkaa jo saada muotonsa. Minulla oli kiire saada nähdä miltä se näyttäisi valmiina.

tilkkukassi
 
Tässä lähikuvaa kirjailuista. Ne onnistuivat hyvin ilman minkäänlaisia ongelmia. Minusta punaiset muurahaisen polut sopivat hyvin laukun tilkkupintaan.

kassi tilkuista helppo
 
Vuori on kirkkaan punainen joten uskalsin valita vetoketjuksikin punaisen. Vetoketjun laitto ei mennytkään sitten niin kuin Strömsössä. Ompelin lipareet ensin vetoketjun väärään päähän, siis sinne loppupäähän. Ja tietysti jo tikkasinkin huolellisesti. Ennen laukkuun kiinnitystä onneksi mallailin ja ihmettelin kun laukku ei aukene avaraksi, kuten aiemmat. Ei muuta kun purkamaan koko juttu. Siinä meni yhden illan työt, ensin ompelu ja sitten purkaminen. Grrrr!

 
Noh, vihdoin sain vetoketjun mysteerin selvitettyä. Pääsin eteenpäin työssäni. Olin aiemmin jo puuhannut vuorin. Laitoin isohkon vetoketjutaskun ja..

taskut kassiin
 
..avoimen taskun, jonka jaoin kahteen osaan. Toinen puoli kännykälle ja toinen jollekin muulle. Muistin jopa tehdä laskokset taskukappaleisiin väljyyden lisäämiseksi. Yläreunan viimeistä kaitaletta ja sankoja laukku odottikin monta päivää. Meinasi tulla kyllästyminen tai oikeammin sanottuna oli liian hienoja päiviä istua ompelemassa. Mutta lopulta tuli valmista.

tilkkutyöt helpot
 
Varsin opettavainen projekti. Minun ei pidä hätäillä vaan tehdä vaihe vaiheelta tarkasti. Ei vielä suju laukun/ kassin teko rutiinilla. Lopputulokseen olen kohtalaisen tyytyväinen. Jotakin tekisin eritavalla seuraavaan laukkuuni. Nyt voin kuitenkin testata miten ratkaisuni toimivat ja tehdä parannuksia sen mukaan. Työ tekijäänsä opettaa.
 
puolukka marjastus
 
Tässä syy laukun valmistumisen viivästymiseen. Olemme mieheni kanssa keränneet tähän mennessä  60 litraa puolukoita!
 
 
Iki-ihanaista, kesäntuntuista aikaa käsitöiden ja luonnon parissa.
 
Terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 



torstai 4. syyskuuta 2014

Verhokapasta kotihousut

verhokappan tuunaus, naisten housut

Kirpparilla kierrellessäni tämä ihana vanha verhokappa alkoi viehättää väreillään. Katsoin sitä ja jätin sikseen. Palasin kuitenkin rekin luo ja nappasin sen kainalooni. Mieleeni oli jo tullut hassu idea mitä kankaasta tekisin.

naisten housut, vanhasta uutta

Halkaisin kolmen metrin pituisen kapan kahtia. Ratkoin toisesta kappaleesta pitsit pois. Näillä saaduilla kangaskaitaleilla jatkoin kangasta ylemmäksi. Huomaatko kankaan jatkokohtia? Tähtäsin ruudut ihan prikulleen kohdakkain. Käytin omia yöpaidan housuja kaavoina ja leikkasin sivusaumattomat housut siten että pitsit jäävät lahkeeseen.   Kangas riitti juuri ja juuri. Vyötärölle laitoin kuminauhan ja kaitaleen nurja puoli piti jo laittaa muusta kankaasta.

naisten housut

Tällaiset kotihousut sain. Olin niin innoissani noista pitseistä, pirteistä väreistä ja laadukkaasta puuvillakankaasta. Ja hassun idean seurauksena sain metkat kotihousut. Hyviltä tuntuvat päällä ja pitsit ovat vähän 70-lukulaiset. Sitä aikaa kun minä olin teini.

naisten oloasu, vanhasta uutta

pitsikoriste housuihin

kesähousut, vanhasta uutta

Tämä tapahtui jo elokuussa ja mietin kehtaanko laittaa blogiin ollenkaan. Nytpä on laitettu. Nämä oranssit ja punaiset jotenkin viehättävät tällä hetkellä. Ja niitä sävyjä olkaa olla luonnossakin jo enemmän ja enemmän.

syksyn värejä


Kiitos kivoista kommenteista Pihlajanmarja kassistani. Tervetuloa Tilkkureppu uudeksi lukijakseni.

Värikästä viikonloppua kaikille!

Terkuin Poutapilvi