Riihen ikkuna kuva

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Miehen pipo koukkuamalla

Mielelläni lahjon ystäviä ja perhettä itsetehdyillä lahjoilla. Niin tälläkin kertaa. Isänpäivälahjaksi pipo tuli ihan tarpeeseen. Parin illan työskentelyn jälkeen sain tämän tehdyksi. Ja tänään siis jo luovutetuksi. Päähinettä aina tarvitaan.

miesten pipo ohje koukkuamalla


Viimeviikolla vasta tajusin lahjan tarpeen. Lankakopasta löytyi 7 veikkaa grafiitin harmaana ja raidallisena ruskeasävyisenä. Loin 83 silmukkaa kaksinkertaisella grafiitinharmaalla tunisialaisella kaksipäisellä virkkuukoukulla nro 5,5. Otin lankaa kerän sisältä että päältä. Lenkiksi yhdistämisen jälkeen koukkusin ensimmäisen kerroksen vain harmailla langoilla. Poimin silmukat koukulle ekaa kerrosta varten ketjusilmuiden nurjalta (reunasta tulee vähän toisenlainen eikä se rullaudu niin helposti) Vasta toiselle kerrokselle otin värilangan, siihenkin katsoin sopivan aloituskohdan (harmaa). 1. Lankana minulla oli yksivärinen harmaa ja 2. lankana kirjava. Kaikkein vaaleimman beesin kerin välistä pois.

Tavallista koukkuamista n. 12cm. Tavallinen koukkuaminen kyllästytti niin tein "myttyjä" sinne tänne. 1. langalla silmukoita poimiessani virkkasin 3 kertaa samaa silmukkaa eri kohdasta ja vedin langan näiden kolmen silmukan läpi. Eli silmukkamäärä ei lisäänny.

Kavennukset tein kaksi silmukkaa yhteen poimien 1. langalla. Kavennuksia tein 5 eri kohdassa ja joka kerroksella. Muodostuu sädekuvio joka näkyy kuvissakin. Kun kaikki on kavennettu, muutama silmukka jäljellä (5-6), poimin silmukat tavalliseen tapaan ja vedän 2. langasta samaa silmukkaa koko ajan näiden kaikkien läpi. Katkaisen langat ja päättelen. Vähän höyryä annoin ja muotoilin. Istuu napakasti päässä.

miehen popo ohje koukkuamalla

Isänpäivää vietimme harmaassa ja sumuisessa säässä. Jäi ulkoilutkin. Oli hyvä syy olla sisällä....vapaan käytimme remontin hyväksi. Eteinen on saanut listat. Muutamaa kinkkistä kohtaa liukuovikomeroiden luona vielä uupuu. Nyt pitäisi saada vintagetyyliset tai ainakin jotenkin vanhan näköiset verhotangot ja sitten verhot. Sehän pukkaa mulle kiireen! Mutta toivottavasti kaikilla lukijoilla oli hyvä isänpäivä. Mekin juhlimme nyt illalla!


Isänpäiväterveisin Poutapilvi









keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Sydäntalkoot




Muutama metri pestyä säkkikangasta ja kaikenlaista kaapin perille hautautunutta pikkutilpehööriä.



Kaavan suunnittelu ja proton valmistus. Siitä se sitten lähti. Pikkuhiljaa alkoi valmistua...
 
 
Suloisia sydämiä
 


 
 
 
 Tänään satoi lunta. Puutarhassa on yksi kauneimmista ilmeistä. Nyt on ihan jouluinen olo! Hassu taidan olla mutta kiva fiilistellä.

Kaikki lukijatkin sydämiä väkräämään. Saa käytettyä kaikkia pikkuisiakin tilkkuja, nauhanpätkiä, nappeja ja mitä ikinä mieleen juolahtaakaan. Nyt kun aloittaa niin ehtii tehdä joka paketin koristeeksi, hillopurkin somisteeksi, verhon tamppiin roikkumaan, ikkunaan, joulukuuseen, joulukortiksi, pikkujoululahjaksi, kranssiin, joulukukka-asetelmaan. Voi ripauttaa sisälle vanun sekaan tuoksua, yrttejä, kanelitangon tms.  Minä ihan innostuin, nyt kun alkuun pääsin. Kamppeet on pöydällä levällään valmiina uusia koristeluideoita oottamassa. Kiitos talkooväelle, oli mukava rupatella samalla! Päivä kului rattoisasti, riisipuuron ja torttujen voimalla ja saatiin jotain aikaiseksikin.

Joulun odotusta
 
Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Koukussa koukkuamiseen

Niin se viimetalvinen tunisialainen kaksipäinen koukku vaan vei mennessään. Ensimmäiset kintaat tein lainakoukulla, kun jouduin omaani odottelemaan tovin. Oli kaikki myyneet ja uusia veistelivät vasta...

lasten kintaat lapaset


Pienille tietysti ekana jotain hassua ja hauskaa; kukkakintaat tytöille ja nuorelle isännälle traktori.

tunisialaisella koukulla lapaset naiselleYstävättärelle lähti nämä ruusuiset.

naisen pipo tunisialaisella koukulla

Muutama pipokin tuli koukuttua. Tästä yhdestä vaan muistin kuvan ottaa.

kintaat tunisialaisella koukulla

Ja kintaita...

naisten kintaat tunisialaisella koukulla

...monenlaisia. Ja lisää tulee :)

Terveisin Poutapilvi