Riihen ikkuna kuva

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kärjestä aloitetut villasukat - sukkaset

 
Tekemisen puutetta ja kokeilunhalua! Aloitin sukat varpaista, loin 6 silmukkaa ja sitten lisäilin niin että on 12 silmukkaa / puikko = 4 puikollista. Tästä aloitin kuvioneuleen ja neuloin kuten sukka muutenkin neulottaisiin, mutta takaperin.

varpaista aloitettu villasukka

villasukan kantapää
 
Kantapää

kiilakavennus villasukkaan
 
Kantapääkin tuli takaperin. Kiilakavennusta hiukan sovelsin toisellaviisin. Kun neuloin takaperin niin tein kiilakavennuksenkin toisesta suunnasta kuin yleensä. Tuohon vähän niin kuin keskemmälle. Kuva kertokoon puolestani.

varpaista aloitettu villasukkavillasukka takaperin
 
Hauskaa vaihtelua, en ole aiemmin tehnyt sukkaa takaperin. Kuvioneuleesta muodostui varpaille hauskat nypylät, mietin josko tätä juttua voisi hyödyntää jotenkin. Metkat sukkaset näistä tuli. Kelpaa taas tepsutella!
 
 
 
 Poutapilvi
 
 
 
 
 


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Uuden elämän alkua

 
Kevät on myöhässä, kaikki sanovat. Muutama joutsen on jo nähty. Pellolla suuressa lätäkössä olivat yks päivä uimassa ja toissapäivänä rannassa oli pariskunta uiskentelemassa.
Isokoskelo pariskunta pysähtyi rannallemme tänään lepäilemään ja syömään. Onkohan niillä jotain mielessä?


Minäkin olen myöhässä kevätpuuhineni. Tässä yksi onnellinen multaan päässyt sipulikukan taimi puskee valoa kohti.

 
Tämä on herttainen näky, pienet sirkkalehdet. Kasvun ihme!



Piha ja puutarha on aivan kamalan näköinen, kuraa, likaista lunta. Nyt sadepäivät ovat saanet onneksi hanget häviämään ihan silmissä. Kävin omenapuuta sahaamassa, jänisten jäljiltä. Karsin reippaalla kädellä kaikkein alimmat oksat tyystin pois ja harvensin myös. Tänään ostin oksasakset. Seuraavaksi marjapensaiden ja vadelmien kimppuun. Niitä onkin aika paljon, huoh!


Poutapilvi










 
 
 
 
 
 
 
 


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Noita-akkasukat

Kippuravarpaille lämmikettä

naisten villasukatnaisten villasukat

Pääsiäisen innoittamana ja muuten vaan tekemisen puutteessa. Kokeilin nyt vaihteeksi tällaista tyyliä. Ja harmaata on, niin kuin ulkonakin.

naisten villasukat

Nämä jää ihan itselle omaan käyttöön. Kohta pääsee pihalle saapastelemaan, näin toivon. Vaikkakaan hanget ei ole vielä vajonneet juurikaan auringon paisteesta huolimatta.

Poutapilvi







keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pussukat

  
pussukka vetoketjulla
 
 
 Vaaleanpuna/keltainen on
vanhaa kukallista mekkokangasta, kierrätettyä lakanakangasta, osa omaa värjäämää. Kankaiden reunasaumoista sain hyvät tereet.

vetoketjupussukka

tilkuista
 
 

 Sini/vihreä koostuu paloista 
puseron kukallisia tilkkuja, omaa värjäämää vihreetä ja muita kierrätettyjä lakanakankaita.
 

tilkuista pussukka

tilkkutyö
 
Yllä kuvassa on vaalea harmahtava mustikoilla värjättyä lakanakangasta. Alla olevassa kuvassa mustikoilla värjätty ja alkuperäinen valkoinen kangas.
 
teellä värjätty kangas
 


 Pastelli perhonen on
 
ikivanhaa perhoskangasta (ties mitä varten olinkaan hankkinut), kierrätettyjä lakanakangastilkkuja. Kangaspalat tilkkuihin taisin saada netin kautta nuorelta rouvalta joka tekee aivan ihania aidon näköisiä kangas-leivoksia.
 

aplikoituja perhosia

aplikoituja perhosia
 
 
 Hauvat
Koirakankaan pala löytyi tilkkulaatikon pohjalta, tumman harmaa on teellä värjättyä, vaaleanharmaa mustikoilla värjätty, lämminruskea ruostevärjätty, kierrätyskankaita melkein kaikki.

koirakangas pussukka

teellä värjätty kangas

Alkuperäinen ja teellä värjätty lakanakangas yllä olevassa kuvassa.


pussukan sisätaskut
 
Kaikissa pusukoissa on sisällä kolme pienempää taskua ja iso vetoketjutasku. Vuorit ja vetskarit yhteensopivia sävyjä päällisen kanssa. Pussukoiden koko n. 32cm lev. x 20cm kork. x 7cm pohja.
 
Materiaaleina omia värjäämiäni (kylmäreaktiivivärit, mustikka, tee tai ruoste) kierrätys puuvilloja ja uusia kankaita, lähinnä tilkkuja, jotka jääneet jostain suuremmasta työstä. Vetoketjuja hamstraan poistomyynneistä, vanhoista vaatteista jne. Kaikki tarpeet näihin löytyi omasta kaapista.
 
Olin ostanut joskus alennusmyynnistä pöytä tabletteja, jotka laitoin sisukseksi. Sain tukevan "pohjan" ja sopivan koon. Tämän ympärille oli helppo koota pussukkani. Keskityin päällisen koristeluun, tilkkutyö, aplikointi, ompelukoneella kirjailu. Kaikissa on myös vanua toppauksena.
 
Tällaisen puuskan aiheutti kevät. Varsinaista hempeilyä minulta joka tykkään mustasta ja kirkkaan punaisesta!
 
 
Poutapilvi