Riihen ikkuna kuva

perjantai 29. elokuuta 2014

Pihlajanmarja kassi

 
 
tilkku kassi
 
Olen pakertanut kassien parissa viimeiset kolme päivää. Olen työstänyt useampaa yhtä aikaa. Tämä on nyt jo aivan valmis. Menköön materiaalikokeilujen piikkiin. Ruudullisen tilkkupinnan olen tehnyt jo toissa talvena, vai sitä edellisenä? Materiaalina on enstexin tyylinen kangas. Sain tilkkuja moottoriurheilu vaatteita valmistavasta Tehtaan myymälästä Oravikoskelta . Viehdyin näihin punaisiin ja oransseihin. Kyseisiä värejä ei ollut enempää tilkkupussissa (mustaa sitäkin enemmän) ja sain vaan tietyn kokoisen tilkkupinnan. Tilkut ovat kooltaan noin 9cm x 9cm. Tästä piti alun perin tulla koiralle takki. Kun se vaan ei ottanut valmistuakseen, koira kasvoi ulos tilkun mitoista. Niinpä tilkkukokeiluni hautautui sinne minne ne nyt yleensä unohtuvat, kangaslaatikon pohjalle.
 
 
kassi tilkuista
 
Tilkkupinta oli vähän hankalan kokoinen mihinkään järkevään tarkoitukseen. Sitten muistin ystävääni Raitaa. Hän kertoi aina tekevänsä kassin, jos ei muuta keksi ja sitä paitsi kassille on aina käyttöä. Siispä toimeen. Ruskehtavan oranssia kangasta (samaa laatua kuin tilkkupinta) minulla onneksi oli tallella. Lisäsin siitä kaitaleet tilkkupinnan joka puolelle. Tilkkupinta piti leikata kahtia että sain kassiini kaksi puolta, siksi yksi ruuturivi on vajaa. Ruutuja oli pariton määrä.  Tilkkupinta on koottu yhdistämällä palat siksakilla toisiinsa vain hiukan päällekkäin. Sen päälle olen vielä koristetikannut epämääräisen näköisellä siksakkikoristeompeleella, että varmasti pysyvät yhdessä. Olin vielä taiteillut värien käytössä siten että vaakasuorat oli siksakattu oranssilla ja pystysuorat punaisella. Vielä ostin oikein keskipaksua vanua jonka halusin kokeilla tikata tilkkupintaan. Tässä neulasin koko komeuden kasaan ja aloitin tikkauksen. Tikkasin vanun kiinni ainoastaan pystysuoriin saumoihin aluskankaana vanhaa lakanaa ja mahdollisimman pitkällä tikillä. Ongelmana oli kankaan huono liukuminen jalan alla. Huomasin myös että toppauksesta tulikin aika paksu.
 

ommeltu kassi helppo
 
Törsäsin vielä oikein kaupan kankaaseen että sain vuorin kassiini. Ostin sadetakkikankaan tyylistä pinnoitettua kangasta. Tähän hauskaan ja väritykseltään kauniiseen ihastuin. Hylkäsin kaikki yksiväriset vaihtoehdot ja ostaa pläjäytin tämän kankaan. Kerrankin jotain pirteää tarjolla!

kassi ommeltu
 
Kassi alkaa hahmottua. päällinen ommeltu muotoonsa vanuineen päivineen. Vuori samoin ommeltu ja kiinnitetty apuompeleella kassin suulta. Ylitse tursuavat vanun reunat ja reunan epätasaisuudet tasasin tässä kohtin kassin suulta.

kassi helppo
 
Sitten olikin enää vetskarin laitto, sankojen teko ja reunan huolitteleminen. Olikin aika työ kun toppauksesta tuli niin paksu. Ompelukoneeni teki työtä käskettyä mutta yhtään paksumpaan se ei olisi mennyt. Mutta tulipa kokeiltua vanun tikkausta ja miten se vaikuttaa. Tämä kassi olisi pysynyt pystyssä ilman vanuakin. Jo vuori ja päällikangas ovat sen verran jäykkiä materiaaleja.

 
 Valmis kassi esittelee hienoa pinkkiä vetskariaan. Yllyin valitsemaan jonkun muun kuin sävysävyyn lipareiden kanssa sopivan. Olen tainnut saada netistä vaikutteita!

kassi helppo ommeltu

Vielä kurkistus kassin sisään. Mitään taskuja en tehnyt vaikka olisi ehkä pitänyt. 
 

 
Sain kassista sen kokoisen että sinne mahtuvat uimavarusteeni. Koko valmiina noin 40cm x 40cm ja pohja 6cm, sangat 70cm. Käyn pari kolme kertaa viikossa uimahallissa aamu-uinnilla. Tässä kurkistelevat pyyhkeeni ja uikkarini. Tasku olisi ollut paikallaan avaimia ja puhelinta varten. Nyt ne pitää laittaa takin taskuun.

uimakassi
 
 
Tässä koreilen kassin kanssa metsäpolulla. Kassi natsaa justiinsa syystakkini kanssa ja huomaa että huivini on samaa pinkkiä kuin kassissa. Hehkun kilpaa pihlajanmarjojen kanssa. Olen mielestäni hurjan tyylikäs aamu-uinneilleni. Kassista tuli kosteuden pitävä sisältä ja päältä joten märät uikkarit kulkevat turvassa vaikka vähän sataisikin. Olemukseltaan kassista tuli tosi puhkea. Voisi vaikka tyynynä käyttää jos alkaa matkalla väsyttää.
 
Ihanaa, kun olen saanut uusia jäseniä Blogiini. Tervetuloa Eija ja Tiinatei!
 
Kaikille mukavaa viikonloppua,
Terkuin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 


tiistai 26. elokuuta 2014

Ruusunen -tilkkupeitto vauvalle

tilkkupeiton tikkaus

Heinäkuun helteillä innostuin näistä vauvanpeitoista. Ja vielä vettä myllyyn heitti kangasvarastojeni runsaus. Tahdoin nimittäin hieman pienentää sitä.
 

vauvan peitto
 
Tässä on tilkkujen sommittelua. Asettelin ne niin että joka toinen on suuri kukallisesta lakanakankaasta. Väleissä on ruusukangasta, hentoa ruudullista ja taas jälleen kerran omia kylmäreaktiivi väreillä värjäämiäni kangastilkkuja. Omat varpaatkin näköjään pääsivät kuvaan vaan onpa kynsilakkakin sävy sävyyn peiton kanssa.

vauvan tilkkupeitto myytävänä
 
Nyt on yksiväriset tilkut kirjottu ja tilkut yhdistetty jo kokonaiseksi tilkkupinnaksi. Huristelin koneellani tikkauksia aamusta iltaan. Kaikki tämä kävi niin vauhdilla, että itsekin ihmettelin, ettei edes niska jymähtänyt moisesta ompelusta.

myydään vauvan peitto
 
Tältä peitto näytti tikkauksesta tullessaan. Aivan ihana, kuten Soile blogissaankin toteaa. Lisää kuvia täällä Töölön Tilkkupajassa.

lapsen tilkkupeitto

myydään lapsen peitto

tilkkupeiton tikkaus
 
Peitossa on tikattuna kukkia, perhosia, sudenkorentoja ja mehiläisiä. Ne näkyvät hyvin myös tältä nurjalta puolelta. Tausta puolen kankaana on samaa suurikukallista kangasta kuin etupuolen tilkuissa.

kirjailu tilkkupeitto

kankaan koristelu kirjaillen

myydään peitto vauvalle
 
Reunan huolittelin vaaleanpunaisella puuvilla nauhalla. Pitäisi varmaan opetella tekemään kehykset työlle tai ainakin tehdä huolittelunauha. Mutta toistaiseksi olin vaan niin innoissani itse tilkuista ja halusin peiton nopeasti valmiiksi. Peitto ei ollut sen kummemmin tarkoitettu kenellekään joten vapaana on.

vauvan tilkkupeitto myydään
 
Oli upeaa saada tämäkin peitto vihdoin valmiiksi. Olen tyytyväinen tikkauksiin, ne sopivat mainiosti juuri tähän työhön. Peitosta tuli suloinen. Toivottavasti sille löytyy pian käyttäjä. Nyt kuitenkin peittovillitykseni saa loppua. On aika siirtyä eteenpäin ja kokeilla jotain muuta välillä.
 
 
 
Parhain terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Tilkkulaukku ja pussukka

tilkkulaukku
 
Valmis  tilkkulaukku, jonka tilkkupinta on tehty tyynynpäällisistä ja tilkkuhameesta jääneistä tähteistä. Lisäksi otin vaalean ruskean vanhan tyynyliinan, josta sain pohjan, sangat ja vetoketjun kiinnitys kaitaleet. 

tilkkupinta kaistaleista
 
Tämä on kankaiden sommittelua. Kukkakangastilkkuja oli eniten ja niitä sain useamman raidan. Tilkut olivat lattialla mieleisessäni ompelu järjestyksessä, josta ne sitten poimin yksitellen.. Hameesta jäi kapeita kiilanmuotoisia tilkkuja ja tyynynpäällisistä suorakaiteen muotoisia suikaleita.
 

tilkku mallit
 
Tilkut yhteen ommeltuina.

helppo tilkkutyö tekniikka
 
Saatu tilkkupinta suikaleiksi. Saksilla totta kai, koska en vielä omista leikkaavaa rullaa.

tilkkutyö suikaleista ohje helppo
 
Suikaleet sekaisin ja uudelleen yhteen. Helppoa kuin mikä ja syntyi kuitenkin ihan hauskaa tilkkupintaa näin vasta-alkajalta.

 
Vuoriksi löytyi pikkuruudullinen vaalean ruskea kangaspala joka oli jäänyt tähteiksi mökille ommelluista salusiineista. Taskuksi oli sopiva pala violeteista tilkuista. Reunaan kirjoin vahvikkeeksi koristeommelta. Reuna on kolmin kerroin jotta se on tarpeeksi tukeva.. Vähän piti toteuttaa intohimoani ja kirjoa vaikka muuten jätin tilkkupinnan melkein tikkaamatta. Tasku on avoin ja siinä on sopiva tila puhelimelle ja vähän isompi tila muille tarpeellisille tavaroille kuten vaikka huulipunalle ja puuterille.


pussukka tilkuista
 
Tilkkupinta on mielestäni hyvä näin. Tikkasin suoraompeleella vain suikaleiden saumat. Laukun jäykistin tukevalla ja  mielestäni äklöllä kankaalla (jolle en ollut keksinyt muuta käyttöä). Se kiinnittyi näillä tikkauksilla ja sivusauman ompeleilla.

pussukan vetoketju ohje
 
Laukun suulle ompelin vetoketjun. Halusin vetoketjun sopivan sävysävyyn ja valitsin tyynyliinan väriin sopivan vaalean ruskean. Loppupään koristelin kukkakangas tilkulla. Vetoketjun ompeluun katsoin mallia Tilkunviilaajan sivuilta. Siellä on myös hyvät ohjeet, joita sovelsin omassa laukussani.

laukku ommeltu tilkuista
 
Tässä laukku päältäpäin katsottuna. Reunan huolittelin vaalean ruskealla kangas suikaleella. Se on leikattu lankasuoraan. Sangoiksi leikkasin 70 cm pitkät ja 12 cm leveät suikaleet. Niistä tuli juuri minulle sopivan pituiset laukkua olalla pidettäväksi. Kangas on nelinkerroin ja välissä on keskipaksua vanua antamaan vähän pulleutta ja tukevuutta.

 
Pohjassa ompelin tikkaukseksi muurahaisen polkuja, joka on koneeni ohjelmassa. Tikkauslangan valitseminen tuotti päänvaivaa. Ensin tikkasin laukun väriin sopivalla värillä mutta se ei tullut mielestäni tarpeeksi esille. Vaihdoin langan luonnon valkoiseksi ja pidensin tikin pituutta. Sitten tikkaus tuli paremmin esille ja sain sen melkein mieleisekseni, edes vähän erottuu ja kolmiulotteisuus tuli paremmin esille. Ompelin tikkaustaustalle paksuhkoa trikoota, jotta sain pohjasta mahdollisimman tukevan.

pitsivetoketju

Tilkkuja jäi vielä ihan vähäsen ja ne riittivät juuri ja juuri tähän pieneen pussukkaan. Pohjaan ja pariin raitaankin jouduin tekemään sauman kuten kuvasta paljastuu.
 

meikkipussi
 
Pussukasta tein tosi romanttisen ja kirjoin köynnöstä melkein kaikkien saumojen kohdalle.

meikkipussi ommeltu
 
Vetoketjuksi laitoin pitsireunaisen luonnonvalkoisen vetoketjun, jossa oli vielä pikku pampulat somisteena ihan valmiiksi. Tätä päällepäin ommeltavaa vetoketjua pähkäilin tovin miten se kannattaa kiinnittää. Ompelin ensin tilkkupinnan ja vuorin oikeat puolet yhteen ja silitin hyvin. Sitten tikkasin päällepäin vetoketjun. Tein vetoketjulle pienet jatkokappaleet mutta ommeltuani kappaleet pussukaksi jatkokappaleet hävisivät näkyvistä. Tilkkupinta oli hieman liian pieni suhteessa vetoketjun pituuteen. Nämä jatkokappaleet kuitenkin helpottivat sivusaumojen ompelua. Ei tarvinnut ommella vetoketjun yli ja jännittää että neula osuu juuri metalliosaan ja neula katkeaa. Ehkä vetoketjun päistä tuli tällä konstilla kaiken kaikkiaan kuitenkin siistimmät ja sivusaumat kääntyivät paremmin.
 

Jäykisteeksi tikkasin vuoreen samaa kangasta kuin laukkuunkin. 

tilkkutyö
 
Laukku ja pussukka yhteiskuvassa. Laukun kooksi valmiina tuli 38 cm leveä, korkeudeksi 27 cm ja pohja on noin 12 cm. Pussukka on 20 cm leveä ja 14 cm korkea.

tilkkukassi
 
Olen valmis kansalaisopiston tilkkutyökurssille tämän laukun ja pussukan kanssa. Odotan jo innoissani kurssin alkua ja mitä sieltä opinkaan. Jospa vaikka ihan oikeita tilkkutöitä tekemään, se jää nähtäväksi. Ohjelmassa on myös kankaiden värjäystä joka minua myös kiinnostaa. Tämä on ihka ensimmäinen vetoketjullinen laukkuni ja onnistuin mielestäni kohtalaisen hyvin. Aikaa meni tosin aika paljon ja työstin laukkua monena päivänä. Seuraava laukku sujuukin sitten nopeammin, tai ainakin näin voisi olettaa.
 
Luvatuista sateista huolimatta hyvää alkavaa viikkoa!
 
Terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


tiistai 19. elokuuta 2014

Pikkuprinssi- tilkkupeitto vauvalle

kaunis tilkkupeitto pojalle
 
Pikkuprinssi-peitto sai alkunsa heinäkuun helteillä. Syntyi ajatus vauvanpeitosta pojalle. Ajattelin sinisen ja turkoosin sävyjä ja joitakin omia värjäämiäni kankaita joita voisin käyttää myös tässä työssä. Ensimmäisenä tuumasin että onkohan minulla ollenkaan sinisiä kankaita ja jos on niin onko tarpeeksi. Valikoimaani myllätessäni löysin kuitenkin 24 erilaista sinistä tai siniseksi laskettavaa kangasta!

poikavauvalle
 
Toin kaikki 24 kangasta häkkivarastosta ylös tupaan ja aloin sommitella mitkä sopisivat kokonaisuuteen. Leikkasin jo tilkkujakin joistakin mitkä olin päättänyt ottaa ja leikkasin sitten niihin sopivia lisää. Osan hylkäsin heti kättelyssä kun katsoin yhteensopivuuksia päivänvalossa. Kysyin mieheni mielipidettä kun olin mielestäni aikalailla valmis. Hän ehdotti parin kankaan poistamista koska työ näytti liian sekavalta. Minullakin oli sellainen tunne että jotain pitää muuttaa ja hyväksyin hänen ehdotuksensa ja poistin työstä raidalliset kankaat. Vaihdettuani ne toisenlaisiin muutin myös asettelua ihan kokonaan. Tein vinoja täysiä rivejä samanlaisesta kankaasta tai hyvin samankaltaisesta. Tämä tuntui toimivan paremmin kuin sekalainen sijoittelu tasaisesti pitkin tilkkupintaa. Sain ujutettua omia värjäämiäni liloja ja vihreitä. Ne tulivat vastakkaisiin nurkkiin. Halusin että yksiväriset kulkevat ikään kuin vinojen kuviollisten raitojen taustalla ja sävyt liukuvat väristä toiseen. Kun olin tyytyväinen kysyin vielä makutuomariltani mitä mieltä hän oli. Olimme samaa mieltä että nyt oli parempi.

poikavauvan tilkkupeitto
 
Ja sitten pääsin taas lempipuuhaani. Kiemuroita kirjomaan. Kirjoin erityisesti keskelle jääviä yksivärisiä tilkkuja samoin reunimmaisista riveistä. Kirjoin ainoastaan yhdellä sinisellä, en halunnut enää lisää sekavuutta. Yksi kirjontaväri ikään kuin yhdistäisi jo monenvärisiä yksivärisiä tilkkuja. Tulikin aika ihania väriyhdistelmiä.
 
vauvan peitto sininen

sininen tilkkupeitto
 
Oli sateinen päivä. Mutta kun peitto valmistui ja pääsimme ulos kuvaamaan,tuli niin kirkas auringon paiste, että jäi pahat varjot. Toivottavasti sävyerot näkyvät kuvissa. Alhaalla vasemmalla hentoa lilaa, ylhäällä oikealla vihertävää. Kahdessa jäljelle jäävässä vastakkaisessa kulmassa turkoosin sävyjä, keskellä eniten vaalean sinistä.

tikkausmalleja


Tässä peitto nurjalta. Tikkauskuviot näkyvät selvästi myös tällä puolen. Taustakankaaksi ostin turkoosipohjaisen kukkakankaan.
 
 

tikkausmalleja
 
Töölön Tilkkupajan toteuttamissa tikkauksissa kieppuvat leijat hauskoine narunmutkineen. Tikkaukset antavat näköä peitolle ja en olisi itse jaksanut lähteä tikkaamaan. Joten tikkauspalvelu on oiva apu tähän probleemaan.

tilkkupeiton reunus
 
Reunan huolittelin vaalean turkoosilla puuvilla nauhalla. Se on hankittu ihan tätä varten Kuopion Napista ja Nauhasta. En ole vielä kokeillut itse tehdä kanttikaitaletta, joten käytin tällaista valmista helppoa vaihtoehtoa. Etupuolen ompelen koneella mutta käännöksen nurjalle kiinnitän käsin. Laskin että tulee n. 900 pistoa yhteensä. En tiedä onko se paljon mutta minusta se on ihanaa kun peitto on jo siinä vaiheessa että pääsee käsin ompelemaan. Se on jotenkin terapeuttista. Kulmat pyöristin kun en vielä osaa tehdä kulmia.

vaalea tilkkupeitto
 
Tässä vielä kuvat kohtisuoraan ylhäältä päin ja koko peitto sängyllä kuvattuna. Tämä peitto ei ole tarkoitettu vielä erityisesti kenellekään. Se on vapaana jos jotakuta kiinnostaa. Minusta vaan oli niin ihanaa tehdä ja halusin kokeilla miten siniset sävyt onnistuvat minulta.

poikavauvalle peitto
 
 
 
 Peittoprojektini jatkuu vielä ja siitä lisää sitä mukaa kun valmistuu.
 
Mukavaa viikonjatkoa kaikille!
 
Terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 


lauantai 16. elokuuta 2014

Tilkkuhame

 
hame tilkuista
 
Sain hame villityksen ja halusin kokeilla tilkuista tehtyä hametta. Kankaiksi valikoitui kokoelmistani ohuita puuvilloja. Lähtökohtana ihana kukkakangas jonka olin ostanut jo monta vuotta sitten. Valitsin siihen yhteensopivia sävyjä ja mielestäni onnistuinkin aika hyvin. Vaaleanpunainen on jälleen itsevärjäämiäni ja teellä patinoitu. Violetti ja beessi paloista, joita sain matonkuteiden leikkaamista varten. Hametta lähdettiin kuvaamaan metsän siimekseen. Löytyi hieno mustikkamätäs muttei yhtään mustikkaa.
 
 
 
Kappaleita leikkasin niin monta kuin palasista tuli, hieman viistoten helmasta leveämmäksi. Paloja tuli onneksi tarpeeksi paljon, että sain hameeseen runsautta. Kukkakangas paloja tuli eniten joten sain niitä aseteltua useammin, kun suunnittelin ompelujärjestystä.

kaitalehame tilkuista
 
Tässä mallailen mihin järjestykseen laittaisin kappaleet. Koko olohuoneen poikki kulki nämä 18 kaistaletta. Helmalle sain mittaa kolme metriä. Ei helma ota vastaan vaikka harppoisi pidempiäkin askeleita! Taustalla pieni silppukasa joka ainoastaan jäi tähteeksi.


Sitten alkoi taas kirjailu. Kirjailin hamekappaleiden yhdistämisen jälkeen kaikki saumat kukkaköynnöksellä. Siinä taisi kulua tunti poikineen. Kirjailin kolmella erivärillä: vaaleanpunaisella, harmaalla ja vaihtuvavärisellä lilalla.
 

helppo kesähame
 
Tein kiinteän tukikankaalla vahvistetun vyötärökaitaleen siinä uskossa, että mitat pysyvät ennallaan vielä ensi kesänäkin :)

hame tilkuista
 
Hameelle tuli pituutta ihan sopivasti joten säädyllisyyden nimissä en tarvinnut enää jatkoa. Jotain kuitenkin kaipasin helmaan. Päädyin hankkimaan pellavanvärisen pitsinauhan joka toi vähän naisellisuutta ja kesäistä hempeää tunnelmaa.



tilkkuhame
 
Hameesta tuli ilmava ja mielestäni aivan ihana ajatellen hellekesää. Joskin nyt helteet näyttävät jo laantuneen. Onpahan valmiina ensi kesäksi tai mahdolliselle tulevalle etelänmatkalle...ja miksei vielä nyt myöhemminkin vaikka paksumpien sukkisten tai legginsien kanssa. Värinsä puolesta siihen sopii monenväriset paidat aina kirkkaasta pinkistä violettiin ja tällaiseen metsänvihreään jota "kuvauksissa" käytin.



Huomasin muuten, että olen saanut pari uutta jäsentä blogiini. Kiitos liittymisestä!
 


Kiva kun poikkesit lukemaan, tule toistekin. Hyvää elokuun jatkoa!
Terveisin Poutapilvi