Riihen ikkuna kuva

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pikkupuuhia



neulakirja
 
Kevätsiivouspuuskassani tulin siivonneeksi tilkutkin pois. Nyt, kun huoneen nurkassa ilman varsinaista työtilaa ompelen, niin meni tovin ennen kuin taas sain aikaiseksi koota työpisteeni toimintakuntoon.

konekirjailu
 
Tällaista alkoi syntymään. Näitä voimavärejäni tietysti hamusin. Ensin tilkkuja yhteen ja kirjailua, kuinkas muuten. Kankaina paloja aiemmista töistäni, omia värjäämiä tietty. Ne on niin rakkaita ettei raaski pienintäkään suikaletta heittää pois.

neulakirja
 
Tämä lähti ihan oikeasta tarpeesta. Omat neulani ovat seilanneet milloin missäkin ompeluboxini uumenissa ja vain johonkin kankaanpalaan kiinnitettyinä. Onhan häpeä, ajattelin, etten ole saanut parempaa säilytintä aikaiseksi. Kokeilin neulakirjan tekoa kun näin eräällä tilkkukurssilaisella vallan mallikkaan sellaisen omassa käytössään.

konekirjailu
 

tilkkutyö pieni
 
Kansia tukevoittamassa päällisen ja vuorin välissä on käytöstä poistettua ripsiliinaa. Eivät ainakaan neulat pistele läpi.

 
 
neulakirja
 
Kokoa näille kaveruksille tuli palttiarallaa 10 cm x 14 cm. Nyt uskoisin neulojen pysyvän paremmin tallessa. Ja on se kätevä napata mukaankin kun lähtee ystävättären luokse keikalle.
 
 
Ihania kevään tuntuisia päiviä!
 
 
Tervehtien Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Sukkasunnuntai

pitsineule sukat
 
Pitsineuletta opettelin, yhtä sellaista. Aika helppoa ja minulle varsin sopivaa iltapuuhaa. Nämä valmistuivat tänään, ovat siis vielä ihan lämpimät. Ystävättäreltäni sain ohjeen ja sukkiin sitä tietenkin halusin kokeilla. Isompiin töihin eivät minun puikkoni taivu. Nämä pikkuiset työt kun valmistuvat kohtalaisen nopeasti ja sukan teko on jo opittu. Mieheni mukaan, voisin neuloa sukkaa, vaikka olisin koomassa.

villasukkamalli
Reunaan piti tietenkin jotain väriä saada, piristystä vaalean harmaaseen. Ovat niin kuin kukkia, ainakin hyvällä mielikuvituksella. Vähän kevät jo mielessä. Onhan jo maaliskuu alkanut ja kevään ensimmäinen kuukausi.
 
naisten villasukat
 

Lankana konepestävä Janne. Oikein mukava neuloa...ja olen mielissäni tämän minulle uuden neuloksen oppimisesta. Passaa sukkiin oikein hyvin. Joustava neulos sopii tähän ja tekee sukasta jalkaan hyvin istuvan ja napakan.
 
Ilmat on lämminneet jo siinä määrin että lintujen kevätkujeetkin ovat alkaneet. Talitintit virittelevät  kevät laulujaan. Ja nähtiinpä täällä jo ensimmäiset lokitkin.
 
 
Hyvää maaliskuun alkua,
 terveisin Poutapilvi