Riihen ikkuna kuva

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Afrikankukkia

Afrikankukka virkattu african flower crochet

Tekemisen puutetta.
Turkista tuomani puuvillalanka inspiroi. Aloin vaan päätä pahkaa virkkaamaan kukkia. Vielä sen kummemmin ajattelematta mitä niistä tekisin. Niin ettäkö minä virkkaan? Juuh. Se on pitkä tarina miksi en ole sitä lajia juurikaan harrastanut. Se juontaa juurensa ala-asteella virkattuun pannulappuun joka ei sitten millään meinannut onnistua.

african flower crochet

Käsialaa piti hiukan hakea. Alussa tuli valtavan löysiä ja reikäisiä. Vaihtuvavärinen lanka oli mukava virkata. Kukkiin tuli väriä ilman että piti olla moneen kertaan katkaisemassa ja vaihtamassa lankaa. Joskus toki niin tein ettei tullut pelkästään yhtä sävyä. Kukkien keskustat tein kaikkiin eri langasta ja keltaisia.

afrikan kukka hevonen

Hmm. Netistä tutkin erilaisia aiheita minne voisin kukkani käyttää.

ohje afrikankukka hevonen

Kuvista kattelin mallia. Olisi ollut maksullisia ohjeita mutta minä ajattelin että kyllähän tämän selvitän ihan omin päin.

africankukka ohje hevonen

Siinä se sitten on. 


Elukan raajoihin käytin parittomia sukkia. Tungin vanua hieman ja sujautin sukan paikoilleen ja sitten ne täyteen vanua. Oma pariton sukkani meni hyvin pään ja kaulan muotoa mukaillen. Vartalo-osaan ompelin sopivan muotoisen "pussin". Aika kroisilla tyylillä harsin raajat kiinni vartaloon. Ajattelin että elukka pysyy kutakuinkin pystyssä.

ohje afrikankukka hevonen

Viimeisenä kiinnitin massu-osan kuvan osoittamalla tavalla.

ohje afrikankukka hevonen african flower horse pattern free

Siinä se sitten on. Hirnakka  valmistui. Tällä hetkellä se on testikäytössä 1 ja 3- vuotiaitten lasten käsittelyssä. Katotaan miten pysyy kasassa.

pattern africanflower horse

pattern africanflower horse

afrikankukka hevonen ohje

Tästä se idea lähti. Pihapiirin hepat. Niitä on pitänyt käydä ruokkimassa joka päivä.


Aurinkoisia päiviä toivottelen kaikille teille. 

Terveisin Poutapilvi












13 kommenttia:

  1. Onpa kiva heppa, kaikissa sateenkaaren väreissä. 'Sukkaidea' käytännöllinen, ilman niitä pumpuli pursuaisi rei'istä, antavat vähän tukeakin. Raita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raita! Mulla onkin paikoin niin löysä käsiala että täyte todellakin olisi pursunnut kolosista. Heppa teema on nyt pop.

      Poista
  2. Ihana hirnakka. Afrikan kukat ovat aina viehättäviä; eka kerran näin niitä valmistetun pätkävärjätystä langasta eikä ollenkaan hassumpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun opin tuon afrikan kukan virkkaamisen en malttaisi lopettaa. Huomasin että minähän osaan virkata ja se on ihanaa! Kohta pitää suunnitella jo lisälankojen ostoa.

      Poista
  3. Voi miten hauska ja kaunis heppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle. Tekeminen ainakin oli hauskaa ...ja hyvin terapeuttista.

      Poista
  4. Wautsi vau,ihana heppa.Nyt yllätit täysin sillä ajattelin aivan muuta sinun tekevän.Hyvä sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heppahan siitä sitten tuli. Etsin netistä kaikenmoisia ohjeita. Sitten tuli mieleen että on pikkuisten 1v ja 3v synttärit tulossa. Sisaruksille yhteinen heppa .

      Poista
  5. Piękna praca!!! Serdecznie pozdrawiam:))

    VastaaPoista
  6. Hieno heppa tuli, iloinen ja pirtsakka!

    VastaaPoista
  7. Onpas ihasia.
    nia virkkauksia ja monenlai

    VastaaPoista
  8. Hieno karamellinvärinen heponen. Arfikankukista saa kaikenlaisia juttuja. Olen katellu, mut en oo tehny. Toi sukka tuola sisällä on hyvä idea. Ehdinkin jo miettiä, minkälainen vuori, että täytteet ei pursua. :)

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!