Villasukasta on helppo aloittaa. Kesäkiireistä syksyn rauhaan. Mukavaa istua sohvalle ja ottaa neule käsiin. Rauhallisia värejä mielestäni valitsin mutta aina pitää olla vähän punaista. Kantapään punaisesta tuli otsikon sanonta mieleen.
Hämärät illat pakottavat sisälle jo aikaisemmin. Pensasmarjat, sienet ja puolukat on saatu talteen. Tulin tuossa pari viikkoa sitten jälleen mummiksi, kuudennen kerran. Täytyy vähän pollastella. On se vaan niin ihanaa. Joten välillä pitää ihan oikeasti kiirettä.
Miehen jalkaan luulisin olevan sopivat, on vähän niinkuin yllätys.
Kuvasin sukat uimarannan puiston penkillä. Hiljaiseksi on meno muuttunut. Kesällä olikin hiekkarannalla mekoinen vilske viileistä vesistä huolimatta. Lapsia se ei ainakaan pelottanut. Hyppytornissa oli jonoa ja kisattiin kuka uskaltaa hypätä ylimmältä tasolta. Minunkin täytyi, olenhan maailman rohkein Mammu!
Polkupyörällä suhaan kylällä. Hattua ja hansikasta on tarvittu jo jonkin aikaa. Odotan aikani riittävän vapaisiin käsitöihin enemmän. Syksy on siitä armollinen. Paitsi että kaikilla tuntuu olevan sen paksumman takin vetskari rikki. Pah.
Syksyisin terveisin Poutapilvi
Syksyisin terveisin Poutapilvi
Takin , oli takki paksumpi tai ohuempi, vetoketju on ihan "mukava" korjattava! Olen useasti leikannut vanhan pois ja ommellut uuden päälle.
VastaaPoistaJuu kyllä konsteja löytyy vetskarin vaihtoon. Se ei vaan silti ole mieluisinta hommaa.... Ja putkeen. Nyt niitä on laitettu 5 ja pari vielä (enää) jäljellä.
PoistaKivan pirteät sukat:)
VastaaPoistaKiitos! Värit on tärkeät. Mielialan mukaan usein valitsen tai jos tiedän saajan niin hänen persoonansa mukaan.
PoistaOnnittelen mummia, kyllä siitä saakin olla vähän pollee.
VastaaPoistaKirjoneuleet on vaan niin kauniita, kuten sukistasikin näkee.
Polleeta ollaan. En meinaa tämän ylöspäin sojottavan nenäni takaa nähdä yhtään mitään.
PoistaKauniit sukat, kyllä punainen on ihan välttämätön tuossa väripaletissa :D Minusta ei olisi kyllä hyppääjäksi, mutta olenkin aika tavallinen mummu.
VastaaPoistaKivaa että sukkatehtaasi pyörii taas, reippaat värit lämmittämään suuriakin varpaita. Päivän kiireiden jälkeen meille ihan oikein varata se sohvan nurkka neuleiden parissa. Uusi sukulainen tietää lisää sukan kuluttajia. Raita
VastaaPoistaKauniit sukat olet tehtaillut,varmaan mies tyytyväinen.Lämpöiset onnittelut mummille,kiva saada pieni hellittäväksi ja onhan hyvä syy taas tehdä peittoa,sukkaa ym.kivaa.
VastaaPoista