Riihen ikkuna kuva

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Sukkasunnuntai

pitsineule sukat
 
Pitsineuletta opettelin, yhtä sellaista. Aika helppoa ja minulle varsin sopivaa iltapuuhaa. Nämä valmistuivat tänään, ovat siis vielä ihan lämpimät. Ystävättäreltäni sain ohjeen ja sukkiin sitä tietenkin halusin kokeilla. Isompiin töihin eivät minun puikkoni taivu. Nämä pikkuiset työt kun valmistuvat kohtalaisen nopeasti ja sukan teko on jo opittu. Mieheni mukaan, voisin neuloa sukkaa, vaikka olisin koomassa.

villasukkamalli
Reunaan piti tietenkin jotain väriä saada, piristystä vaalean harmaaseen. Ovat niin kuin kukkia, ainakin hyvällä mielikuvituksella. Vähän kevät jo mielessä. Onhan jo maaliskuu alkanut ja kevään ensimmäinen kuukausi.
 
naisten villasukat
 

Lankana konepestävä Janne. Oikein mukava neuloa...ja olen mielissäni tämän minulle uuden neuloksen oppimisesta. Passaa sukkiin oikein hyvin. Joustava neulos sopii tähän ja tekee sukasta jalkaan hyvin istuvan ja napakan.
 
Ilmat on lämminneet jo siinä määrin että lintujen kevätkujeetkin ovat alkaneet. Talitintit virittelevät  kevät laulujaan. Ja nähtiinpä täällä jo ensimmäiset lokitkin.
 
 
Hyvää maaliskuun alkua,
 terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 





5 kommenttia:

  1. Hienot sukat ja kivasti piristää sukanvartta koristeraita. Mukavaa maaliskuun alkua myös:)

    VastaaPoista
  2. Kauniit pitsisukat. Tuskin onnistuisivat koomassa.

    VastaaPoista
  3. Ihanasti siellä se kevät pilkistää.

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat ja hauska tuo kevätraita.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys, tulin kurkaamaan. Ihanat pitsisukat.

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!