Riihen ikkuna kuva

perjantai 22. marraskuuta 2013

Lahjapusseja joulukankaista

Olen menossa joulumyyjäisiin viikon kuluttua. Muita tuotteita minulla jo on mutta jotain jouluista piti myös keksiä. Joulukankaista leikkasin suikaleita ja ompelin uudelleen yhteen. Taas sitä minun tyylistä tilkkutyötä! Näistä tulee pikkupussukoita. Vuoritan punaisella yksivärisellä ja laitan punaisen satiininauhan pussin sulkijaksi kujaan.
 
 
 
Ompelin myös muuta kuin ihan jouluista kangasta joukkoon. Kirjailin kullan keltaisella koneeltani löytyvillä koristeompeleilla muutaman raidan.

 
Flunssa vähän hidastaa tahtia mutta eiköhän myyjäisiin jotakin ennätä syntyä. Näitä pussukoita tulee muutamia erikokoisia. Yhteen mahtuisi vaikkapa viinipullo, toiset ovat pienempiä muille arvolahjoille tai vaan sellaisenaan koristeeksi takanreunalle. Kokoja 18cm x 23cm ja 23cm x 26cm.
 
Eilen tuli hiukan luntakin maahan ja oli aika kaunista. Tänään taas on plussan puolella ja taitaa kadota lumet samantien. Fiilistelen silti joulukankaideni parissa!
 
Terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

1 kommentti:

  1. Kyllä on sopivia joulumyyjäisiin! Kauniita koristeompeleita ja niillä saa yksivärisenkin kankaan mielenkiintoisen näköiseksi.

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!