Riihen ikkuna kuva

tiistai 21. marraskuuta 2017

Kalkkimaalausta ja sammalpalloja


vanha penkki


Autioituneesta mummolastani kävin noutamassa muutamia muistoja herättäviä esineitä. Tämä penkki on yksi niistä. Muistan kun Hilma-mummo sytytteli hellaan tulia ja istui tämän päällä. Penkki on hyvin matala. Mummokin oli varpaillaan seisoen varmaan nipin napin 150 centtinen. Penkki on vanha, äitinikin sen lapsuudestaan muistaa. Tekijästä ei ole tietoa. Moneen kertaan se on maalattu, aina kulloisenkin vuosikymmenen "muodin" mukaan. 
Niin minäkin sitten tein. Jätän kädenjälkeni tähän huonekaluun jos se vielä suvussa kiertää.

kalkkimaalaus

Kalkkimaali on nyt suurinta hittiä. Minäkin sitä aloin testailemaan.  Aiemmin kerroin lasikuvusta jonka maalasin (klik) . Tätä penkkiä olisi ollut lähes mahdoton ruveta rapsuttelemaan. Vihreä väri ei satu minun silmääni eikä huusholliini ollenkaan. Siitä tuli siis valkoinen. Tuli kuvastakin, vähän liiankin näköjään. Pinnasta tuli mukavan matta. Puunsyyt erottuvat ja kaikki kolhut. Alapuolen jätin maalamatta. Siellä näkyy kaikki aiemmat maalauskerrat harmaasta alkaen. Maalasin tarkoituksella vähän "huonosti". Kolhut ja kuopat näkyvät, niitä en täyttänyt maalilla tukkoon.

Joku teistä on varmasti kauhuissaan että mitä olen mennyt tekemään. Halusin kumminkin käyttää penkkiä ja muuten siitä ei olisi ollut minulle mitään iloa. 

Saas nähdä kerkeänkö minä istua siinä niin paljon että saan maalin kulumaan puhki kuten alkuperäisessä näkyy.

vanha jakkara

Olen asetellut penkkiä vähän sinne sun tänne. Nyt nostin sen ulos. Päällä pönöttää kolme sammalpalloa. Naapurini innoittamana kokeilin niiden tekoa. Eri värisistä sammaleista saakin mukavia sävyjä. Sanomalehteä ensin palloksi ja sitten sammalta pikkuhiljaa pinta peittoon narulla kieputellen sammal kiinni. Ihan kivaa terapia hommaa.

sammalpallot ohje


Nämä kolme jäivät oman terassini kaiteelle tinttien ihmeteltäväksi. Ensin miltein joka aamu ainakin yksi oli tipahtanut ja pyöri nurmikolla. Aivan varmaa on että itsestään se ei ole sinne päässyt. 

Tänään on jälleen lunta. En ole pysynyt laskuissa monesko talvi tämä nyt jo on sen viimekesän jälkeen joka sattui viikonlopuksi. Tämä laskukaava on minulle yhtä mahdoton kuin pääsiäisen määritelmä joulusta laskien. Odotan sitä pidempää talvi jaksoa. En tiedä pitääkö toivottaa syksyä vai talvea. Ei ole ihan joulun odotus aikakaan. Mukavaa aikaa kaikille teille joka tapauksessa.

Terkuin Poutapilvi












8 kommenttia:

  1. Kivan penkin olet pelastanut ja "tuunannut"nykypäivään.Vihreäkin on kaunis mutta valkoisena sopii varmaan useamman kotiin.Sammalpallot ovat hauska idea,harmi vaan ettei voi kävellä tuonne metsään ja napata sammalta.Ihaillaan vaan toisten tekemiä palloja talvea odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentoinnista. Penkki on nyt mulle oikein passeli. Aika moneenkin käyttötarkoitukseen. Hei palloja voi tehdä vaikka pudonneista lehdistä tai mistä nyt ikinä keksiikään, pikkuoksista vaikka.

      Poista
  2. Ajattelitpa kauniisti kun jätit vanhat maalikerrostumat alapuolelle. Ei minusta paha, eikös ole pääasia että mummon penkki on saanut uuden kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Pääsin samalla tunnontuskistani että pilasinko penkin. Toisaalta penkki on minun, en yrittänytkään sitä konservoida vaan nimenomaan ottaa käyttöön.

      Poista
  3. Jakkara, rahi, penkki, tutulla pienellä huonekalulla on monta nimeä. Laitettu saman tavan mukaan, jalat tukevasti noissa koloissa. Minullakin on ollut tuollainen jakkara, jota piristettiin uusilla maalikerroksilla. Penkin herättämiä muistoja eivät uudet värit onneksi peitä.terveisin Raita

    VastaaPoista
  4. Hieno kommentti. Totta, muistot on tallessa vaikka maali ja tyyli on erilainen. Minun lasten lapset muistavat sen nyt tälläisenä. Mammu ei kyllä hellatulia tee. Huonekalu vaeltelee, just nyt se on eteisessä ja sen päällä on hyvä istua kun laittaa kenkiä jalkaan.

    VastaaPoista
  5. Enemmän iloa penkistä on kun se on mieluinen ja esillä. Siitä tuli oikein hyvä. Täytyy tutustua tuohon maaliin, sillä mökillä olisi paljon maalattavaa.

    VastaaPoista
  6. Maaliin todellakin kannattaa tutustua. Se avaa ovet ihan uuteen maailmaan. Maali tarttuu "ihan mihin vaan". Ja mikä parasta, ei tarvita työläitä alkuvalmisteluita. Minä olen kokeillut nyt puuhun, lasiin ja metalliin. Osa töistä on kesken. Laitan tänne kun valmistuvat.

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!