Riihen ikkuna kuva

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Päin mäntyä

miesten villasukat

Villasukasta on kysymys. Kuvauspaikaksi vaan kauppareissun varrelle sattui kaunis luminen männyn runko. Kuvaukset piti tehdä nopeasti koska iltapäivällä olisi (luultavasti) jo liian myöhäistä. Sykli on ollut sellainen viimeviikkoina. Naapurin kanssa rappua lakaistessa on tervehdys muodostunut fraasiksi: "Talvi tuli ja talvi meni". Aurausautotkin ovat nopeasti liikkeellä. Ehtivät tehdä työnsä ennenkuin lumi sulaa pois ja ehtivät saada palkkansa. Taas seisovat aurat toimettomina. Työajat ainakin ovat inhimilliset. Ei tarvitse ympäripyöreitä päiviä tehdä.

Värit valikoituivat sen mukaan mitä sävyjä harmaista ja mustista löytyi kotoa. Pikkasen ruskeaa ja valkoista terästykseksi. Kuviot syntyvät raita kerrallaan omasta päästä. 


miesten villasukat, kirjoneule

Nostan esille asian joka on vaikuttanut värien valintaan. Suvussa on suuri suru läheisen ihmisen äkillisen sairastumisen ja poismenon vuoksi. Koetan olla avuksi ja tukena perheelle jota tämä erityisesti koskettaa. Itse käsittelen asiaa omissa oloissani ja tekemiseen purkamalla. 

Elämä kumminkin jatkuu. Seuraavan sukan värit on valittu sitten värikartan pirteämmästä päästä. 


Tervehtien Poutapilvi





























8 kommenttia:

  1. Nuo sukat olet melkein piilottanut tuohon musta-valkoiseen värimaailmaan. Ymmärrän tunteesi: me menetimme myös hiljattain naapurimme aivan liian nuorena. Yritän olla tukena leskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Sattu vaan sävyt just sopivasti, hyvin naamioituvat.

      Poista
  2. Taitavia kuvioita, talven (tai mikä tämä nyt sitten tosiaan on) sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit kurkkaamas. Teen vaan noita simppeleitä kuvioita, enemmän vaihtelua saa väreillä.

      Poista
  3. Kekseit hienon kuvauspaikan. Kaukaa katsottuna ei meinaa sukkia erottaa :) :)

    VastaaPoista
  4. Hyvin maastoutetut, kauniit sukat. Voimia surun keskelle!

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat,värit ovat niin harmooniset.Kuvauspaikka todella ovella.Voimia ja kaikkea hyvää suruun.

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat ja kauniit värit. Voimia.

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!