Riihen ikkuna kuva

torstai 1. toukokuuta 2014

May Day inspiraatio


 
Mitä sitä tekis koko pitkän vapun? Mieheni kanssa päätimme ryhtyä hieman remppaamaan. Sopivaa maalia ja tarvikkeita löytyi. Niinpä hihat ja pensselit heilumaan.


 
Oli meillä hieman vappuevästäkin! ..ihan vaan inspiraation ylläpitäjäksi.
 
 
Tässä lähtötilanne. Pientä fiksailua ensin ja paljon maalattavaa puupintaa, jota tässä talossa riittää. Pikkuinen peilikaappi vaihtuisi mieluusti isoksi peiliksi mutta tällä kertaa se sai toistaiseksi jäädä paikoilleen. Ei oikein jää tilaa mihin piilottaa kaikki tarpeelliset purnukat. Peräseinällä on iso ovi jonka takana tosin on hyvä tila isommille tavaroille: hiusten kuivaajalle, lakkapulloille ja vessapaperirullille. Toisaalta peilikaapin ovet ovat oiva apu hiusten laitossa, näkee myös helposti miltä näyttää sivusta ja takaa.

 
 ..ja tässä lopputulos. Meidän mielestä kannatti. Pikkuinen vessa tuli avarammaksi ja valoisammaksi. Valkoisen maalin ansiosta!
 
 
Tekstiilit paikoilleen. Kaipaamaan jään vielä jotain pientä maalaisromattista koristetta. Mutta tässä vaiheessa hyvä näin.

 
Sivutuotteena syntyi  vielä vappuvillasukka, värit ilmapalloista ja serpentiineistä tottakai! Olen varmaan hullu mutta minusta oli mukava huokaista illalla ja neuloa. Toiset sitä rilluttelivat tietysti pikkumekoissaan jo mutta minä se vaan maalasin ja neuloin.
 
 
Vappuamme vielä juhlistaakseen talvehtineista pelargoonioista ensimmäinen puhkesi jo kukkaan. Eli meidät palkittiin samantien.
 
 
Voihan sen vapun näinkin viettää!! Mitä sinä teit?
 
 
Remppaterveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Tulipas hieno ja valoisa veski! Minä valkaisin yhtenä kesänä mökin kellastuneet paneeliseinät, enkä enää ikinä halua nähdä puupaneelia puunvärisenä omassa mökissä. Odotan mielenkiinnolla minkälaisen koristuksen sinä sinne vessaan keksit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiitos kehuista! Veski suureni ainakin puolella "valkaisukäsittelyn" ansiosta. Tätä valkaisua meillä riittää. Miltein koko talo on paneloitu katosta lattiaan ja kaikki on puun väristä. Vasta muutama tila on ehditty käsitellä. Saas nähdä löytyykö koristus pikimmiten vai vasta ajan kanssa. Raportoin siitä kyllä....

      Poista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!