Riihen ikkuna kuva

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kesähuoneen avajaiset

 
Iltapäivän auringonpaisteessa kesähuoneessa mittari kohosi jo kesäisiin lukemiin. Minkä sen ihanampi hetki kuin asetella hyvin talvehtineet pelargoniat aurinkoon. Leikkasin oksia rajulla kädellä ja nypin kaikki ruskettuneet lehdet pois. Niistä tuli heti elinvoimaisemman näköisiä ja koko huoneeseen tuli keväistä virtaa vihreyden mukana.

 
Talvipäivinä tuunasin pyökin värisen kukkapöydän valkoiseksi ja se pääsi nyt käyttöön. Maalasin pöydän kahteen kertaan tartuntapohjamaalilla. Se peitti alta kuultavan pyökin sävyn jo hyvin. Olisin voinut maalata vielä kalustemaalilla mutta tämä riitti minulle ja tähän tarkoitukseen vallan mainiosti.



Sitruunalippikin näyttää talvehtineen hyvin. Kaivoin sen syksyllä kukkapenkistä ylös siinä toivossa, että saan siitä monivuotisen maustekasvin. Myyjä nimittäin kertoi ettei se talvehdi meidän leveysasteilla ulkosalla. Ilmeisesti onnistuin talvettamaan sen koska versot jo niin kovasti kurkottelevat valoa kohti.

 
Pasuunakukkakin näyttää voivan hyvin. Viime keväänä se näytti aivan kuolleelta. Leikkasin varren poikki ja istutin sen maahan kesäksi kukkapenkin reunaan. Syksyyn mennessä se olikin versonut muutaman alun juuresta. Nyt versoja on jo 6 kappaletta. Olen hieman ymmälläni mitä kasville pitäisi nyt tehdä. Antaako kaikkien versojen olla vai leikata ja jättää vain yksi kasvamaan?
 
 
Uimarantakin näyttää jo melkein sulaneelta. Muutama jää lohkare vielä tukkii tieni uintipaikalla mutta jos kevät etenee tällä vauhdilla, kohta pääsen jo pulahtamaankin.
Kesähuone on nyt siivottu ja urakan päätteeksi oli mukava nautiskella kunnon kahvit ja ihailla ulkona auringossa kylpevää luontoa.
 
Ihania kevätpäiviä myös teille, kaikille lukijoilleni!
 
Keväisin terveisin Poutapilvi






1 kommentti:

  1. Täälläkin odotetaan kovasti kesää; tomaatit on jo taimella.
    -Aada-

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!