Riihen ikkuna kuva

perjantai 29. joulukuuta 2017

Havukransseja

havukranssi ohje

Syksyllä lähimetsässä oli hakkuut käynnissä. Naapurin rouvan kanssa koetimme salaa käydä napsimassa kaadettujen kuusten pikkuoksia. Samasta asiasta oli muitakin kiinnostuneita. Kyyristelimme kasan takana mukamas piilossa. Pelkäsimme että metsän omistaja ilmestyy paikalle. 


Valmiisiin pohjiin olikin helppo aloittaa. Niitä löytyi kirpparilta ja omista jemmoista. Naapurin rouva oli jopa pyöräyttänyt ihan minua varten yhden. Aloitus piti tehdä tiukasti kiinnittämällä naru ensin kranssin pohjaan. Tukevaa muovista narua kieputeltiin aina pikkunipun yli tukevasti. Pikkuiset havuniput aseteltiin aina limittäin sillä tavoin että edellinen naru peittyy ja havupeitteestä tulee tuuhea. Oksat olivat noin 10 cm pituisia.

Havukranssin ohje

havukranssi ohje

Minä halusin päästä helpommalla ja pyörittelin vain osaan kranssin pohjaan havuja. Kun taas koristeiden valitseminen minusta oli kivointa.

havukranssi ohje

Tämä on naapurin rouvan sydän kranssi.

havukranssi ohje

Käpyoksankin onnistuin liittämään. 

havukranssi ohje

Joulun alla sitten jaoin kranssit ystävilleni. Sain hyvää oppia seuraavaa kranssi sesonkia varten. "Kolleega" kun asuu seinän takana. Meillä on silloin tällöin kokemusten ja tiedon vaihtoa. 


 Näillä eväillä lähdetään uutta vuotta kohden. Kiitos kaikille "Riihen ikkunasta" kurkistaneille.

Toivotan kaikille lukijoilleni huikaisevan innokasta käsityö vuotta 2018!

Poutapilvi










7 kommenttia:

  1. Kransseja on mukava tehdä, itse tein vain yhden itsenäisyyspäiväksi sodassa vammautuneen isäni haudalle. Iloista, käsillätekemisen vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihuu. Minä odotan uutta vuotta ja uusia tuulia, uusia ideoita. KIITOS SAMOIN!

      Poista
  2. Voi miten kaniita kransseja olet jaksanut tehdä:) Tuo missä roikkuu sydän on kerrassaan ihastuttava!!
    Hyvää Uutta Vuotta sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Tuleepa niistä hienoja!
    Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Kauniit kranssit. Vieläköhän osaisin tehdä noita...Hyvvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Kauniita! Hyvää ja idearikasta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Hienoja havukransseja! Kauniita ja luonnonläheisiä.

    Hyvää Uutta Vuotta 2018!

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!