Riihen ikkuna kuva

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kestävämpi vaihtoehto

helppo kauppakassi ommeltu

helppo kauppakassi ohje
 
Tämä on hyväksi havaittu patentti ja kauppojen myydyin tuote. Surutta kopioin mallin perinteisestä muovikassista, sivutaitoksineen päivineen.

helppo kauppakassi ompeluohje
 
Leikkasin taitteilta siten että sauma tulee keskelle eteen. Huolittelin sankojen ja kassin suun reunat iloisilla värikkäillä kaitaleilla.
 
Ostoskassi helppo

Näinikkäästi. Sarjassa muutaman tekeminen sujui sutjakasti. Materiaaliksi käytin ulkoilukankaan tapaista vahvaa ohutta keinokuitu kangasta. Saumat on pussisaumoja, saumat ovat vahvat ja siistit myös nurjalta. Silitin nämä samaan muotoon kun muovikassitkin uutena ovat.

Kauppakassi
 
Vaari opetti miten muovikassin voi taitella pieneksi. Ensin pituussuunnassa kapeaksi ja sitten pohjasta alkaen kolmioita käännellen. Lopuksi sankojen päät voi sujauttaa taitteeseen ja paketti pysyy koossa.

Kassin taittelu

Pieneen tilaan mahtuva kassi

Helppo kassi ompeluohje
 
Tämä kämmenen kokoinen pakkaus mahtuu kätevästi olkalaukun sivutaskuun. On hyvä olla aina kassi saatavilla vaikka ei varsinaisesti olekaan ostoksilla. Sillä sitä kannettavaa voi tupsahtaa ihan yllättäenkin. Perus ideani olikin että kassi on mahdollisimman ohut että sen voi näin taitella. Menee pieneen tilaan ja kulkee mukana helposti.

Helppo pikkukassi ohje
 
Korvasieni
 
Sitten vielä kevään merkkejä. Sienikausi on meillä avattu ihan virallisesti. Ensimmäiset korvasienet on kerätty! Pääsemme herkuttelemaan ensimmäisellä kastikkeella. On aivan ihanaa kulkea metsässä. Täälläkin hento vihreys on jo luonnossa ja lintujen laulu on musiikkia.

äitienpäivä


Näiden juttujen myötä vielä kaikille Äideille onnittelut huomisen juhlapäivän johdosta.
 
 
 
Toivotellen Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 


10 kommenttia:

  1. Kätsää! Nuo sangat varmasti kestää hyvin.

    VastaaPoista
  2. Käteviä ja pieneen tilaan mahtuvia, eikä tarvitse saastuttaa muovikasseilla luontoa. Vuoden parasta aikaa tämä kevät.

    VastaaPoista
  3. Onpa kätevää!
    Kiva tapa laukun pienetämiseen ja sen saa mukaan, mulla on myös aina ylimääräinen laukku mukana yllättäviä kantoapuja tarvittaessa:)
    Hyvää ja mukavaa Äitienpäivää sinulle myös!

    VastaaPoista
  4. Kätevä. Tuollaisia pitäisi olla käsilaukun lisäksi esim. autossa vaikka muutamakin.

    VastaaPoista
  5. Kätevä kassi! Tuttu taittelutapa:)
    Hyvää äitienpäivän iltaa myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiva idea. Täytyy kokeilla tuota kassin tekoa. Sopiva käsilaukkuun.
    Noin olen taitellu muovipussitkin.
    t. Ulla tilkkuryhmästä

    VastaaPoista
  7. Näyttää kestävältä! Hyvä idea ja paremman näköinen kuin muovikassi!

    VastaaPoista
  8. Hyvä idea! Nimimerkkillä: "En tykkää muovikasseista"

    VastaaPoista
  9. Näppärä!
    Tein joskus vähän samanmoisen, mutta liian vahvasta kankaasta, käyttämättähän se jäi. Nykyisin retuutan mukanani ihan K-kaupan Muumi-kestokasseja - toimii "virallisilla" kauppareissuilla, kun kauppakorikin mukana, mutta kun poikkeaa kauppaan ohimennen, on pakko tyytyä muovipusseihin - ja joka kerta harmittaa...

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!