Koko syksyn koukkusin tunisialaisellani aivan mielettömästi. Tässä nyt kuvina niitä töitä eli kaksipäisellä koukulla tehtyjä. Mallin olen kehitellyt itse samoin erilaisia koristelutekniikoita.
Keksin tavan jolla tulee kankaan näköistä, paksua kaksipuoleista pintaa. Toisen langan muodostama pinta jää nurjalle. Sammal-kintaiksi ristin nämä.
Erilaisia lankayhdistelmiä käyttämällä (aina kahdella erilaisella langalla) on mahdollisten variaatioiden määrä loputon. Tässä koristeena virkattu kukka, käyttäen kintaan toista lankaa.
Tässä pikkuneidin käteen sopivat Prinsessakintaat.
Nämä Lumikuningatar-kintaat on tehty kolmella langalla, yhtenä paljettikoristeinen lanka. Keksin keinon tehdä kohoraitaa.
Kohoraidat lähikuvassa.
Nämä mustat kimaltelevat Täysikuu-kintaat on myös tehty kolmella langalla. Joukossa yksi välkehtivä lanka.
Ampiaiset! Mustaa pörröistä kohoraitaa ympäri.
Huurre: kahta eriväristä lankaa ja "kuviolangalla" pieniä nyppyjä käden selän puolelle.
Jäkälä. Sama tekniikka kuin edellä. Toisena lankana
vaihtuvavärinen valkoinen/harmaa
Lakkasuo-kintaat. Vaihtuvavärisellä langalla nyppyjä kädenselällä.
Papukaija-kintaat, värihulluttelua!
Miesten Kaivos-kintaat.
Röyhelöreunaiset Viljapelto-kintaat
Kintaita on niin ihana tehdä. Koukkusinkin syksyllä itseni ihan tainnoksiin asti. Nyt annoin koukkuni ystävättärelleni lainaan. Olen lomalla tästä lajista. Hän taiteilee puolestani ja minä kehittelen jotain muuta!
Poutapilvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!