Riihen ikkuna kuva

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kato Mau!

 

 
Kissan kuvaa tavoittelin tällä neulomuksella. Useampikin pikkuviikari lähipiirissä on sanonut että kissa on Mau. Hyvinkin osuvasti.

kissavillasukat hauskat
 
Sukka-asiat ovat nyt pop. Lasten sukista on kova kysyntä ja niitä pitää tekemän. Mukavaa hommaahan se on eikä mitään pakkotyötä.

kirjoneule kissa
 
Tassutkin tein. Näistä lähikuvista saanet silmukat katsottua jos haluat samaa mallia kokeilla. Ei ollut mielestäni vaikea neuloa. Malli on helppo sovittaa eri silmukkamäärille.

lasten villasukat
 
Sitten vielä nuttura kaaos. Tein molempia sukkia yhtä aikaa jotta sain niistä kutakuinkin samanlaiset. En osaa tehdä eriparisukkia. Jokin piintynyt tapa varmasti että ne pitää olla samanlaiset. Miljoonat langanpäät ei ole mikään mukava homma sitten päättelyvaiheessa. Mutta rantuja on niin kiva suunnitella pusseista löytyvistä jämistä. Lapsen sukan ympäri kun riittää pienikin pätkä yhteen kerrokseen.

lasten villasukat värikkäät
 
Maksoi kumminkin vaivan. Tuli oikein riemuraitaa pikkutytölle.
 
 

lasten villasukat
 
Ja tästä vaikka isoveikalle. Sinisissä on valikoimaa vähemmän. Ja ajattelin että poikien mieleen on enemmän näin enkä tumpannut sekaan mitään violetteja enkä muitakaan erikoisvärejä.
 
 
Sohvan reunalla odottaa jo seuraava sukkaprojekti. Tilkkutyö on keittiöfiksauksen ajan sängyn alla leivinlevyn päällä turvassa. Taikinabatiikkia on myös tulossa. Siis kaikki vähän niin kuin puoliksi tehtyjä. Nää sukkahommat menee niin pieneen tilaan ja on helppo siirtää syrjään kun tulee mun maalausvuoro keittiössä! Hommaa on nyt joka lähtöön, mikä milloinkin sattuu huvittamaan.
 
 
Ahkerin terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


6 kommenttia:

  1. Suloiset kissasukat ja hauskat raitasukat, siellä on nyt oltu ahkeria:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Sitä on todellakin oltu ahkeria. Ihania sukkia. Niin värikkäitä.

    VastaaPoista
  3. Eipä tule aika pitkäksi ja on vielä vaihtelevia hommia! Ihania nuo räsymattosukat. Kissasukat ovat varmasti pienille mieluisia.

    VastaaPoista
  4. Kauniita sukkia. Ihanat kisut ja nutturakaaos on muuttunut upean värikkäiksi räsymattosukiksi. Pojan sukat sopivan miehekkäät.

    VastaaPoista
  5. Kauniita sukkia... niin iloisia kaikki!

    VastaaPoista
  6. Voi, miten ihanat kissasukat ja muutkin sukat!!!

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!