Riihen ikkuna kuva

lauantai 29. marraskuuta 2014

Helpot joulutähdet

helppo joulutähti ohje
 
Tämän vinkin sain ystävättäreltäni. Se näytti niin helpolta ja kivalta että tartuin heti toimeen. Minulla olikin joulukankaita vielä jemmassa enkä oikein tiennyt mitä niistä tekisin. Tähän ne sopivat vallan mainiosti. Tässä minun versioni tähdestä mutta paremmat ohjeet saa näiltä sivuilta. Siellä on paljon muutakin katsomisen arvoista.

ohje helppoon joulukoristeeseen
 
Tein mallineen viisikulmiosta. Sivun pituus 9cm. Piirsin mallineella viisikulmioita vaaleammalle kankaalle, leikkasin irti, neulasin ne tummemmalle kankaalle ja leikkasin suurpiirteisesti irti. Näin hyvä koska ei sitten tarvitse tähtäillä kulmia tasan ja jos kangas venyy ommellessa reunat eivät täsmää. Ompele kankaat yhteen oikeat puolet vastakkain. Muista jättää kääntöaukko. Tämän jälkeen tasaa saumanvarat ja leikkaa kulmista viistot palat pois, että kääntyvät paremmin teräviksi.

helppo ohje joulu
 
Käännä sitten ompeluksesi oikein päin ja silitä. Tämän jälkeen voi ommella kääntöaukon kiinni. Tässä vaiheessa ohjeessa käskettiin mitata sivujen keskipisteet ja merkata ne. Sitten merkit yhdistetään viivalla. Syntyy pienempi viisikulmio. Taita viivoja pitkin kulmat keskelle niin että syntyy tähtikuvio.

joulutähti koriste ohje helppo
 
Minä ohitin tuon merkkaamisen ja viivojen piirtelyn. Käänsin vaan kulmat arviolta keskelle ja neulasin ne. Tässä vaiheessa annoin tähtösille vähän silitysrautaa ja painoin tähtien sakaroita terävämmiksi, oli helpompi ommella. Minun tähdissäni kääntöaukko sulkeutui samalla kun ompelin ympäri Näistä tähdistä tulikin tuon oikaisun vuoksi hiukan vinksin vonksin tyylisiä. Ei poikkea paljon linjasta!

joulutähti ommeltu
 
Tein projektia sarjatyönä. Tuntui tosi mukavalle puuhalle ja tähtiä valmistui aika vauhtia. Näitä ennättäisi valmistaa kymmeniä joulukortin asemesta. Joulukorttien postitukseen on vielä reilusti aikaa. Ensin leikkelisi kaikki kappaleet, ompelisi palat yhteen, telkkaria katsoessa voisi käännellä oikein päin (vaikka linnanjuhlia seuratessa), sitten vaan silitystä ja sakaroiden kääntelyä ja niin oltaisiinkin jo tähden ompeluvaiheessa. Viimeiseksi sujauttaa joko käsin tai koneella, niin kuin minä, pienen lenksun ripustusta varten.

helppo joulutähti ommeltu ohje
 
Ja niin on tähtöset valmiina lähtemään maailmalle!

helpot joulukoristeet



Valoa kaamokseen ja pirteää viikonloppua kaikille!
 
 
 
Terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 


5 kommenttia:

  1. Kivat tähdet ja näitä voisi kokeilla tehdä!

    VastaaPoista
  2. kokeilemisen arvoinen, valkea kangas sisàpuolella sopii hyvin.
    Hyvà vaihtoehto tavanomaisille joulukorteille. hyvàà viikonloppua. terveisin Raita

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä, jotain pientä ja sievää olen etsinytkin pieniksi joulutervehdyksiksi!

    VastaaPoista
  4. Kauniita ja monikäyttöisiä tähtiä. Noita kokeilen joulutervehdyksiksi ja sopisivat hyvin myös glögilasin alusiksi. Hyvää adventti-aikaa sinne ihanaan itä-Suomeen.

    VastaaPoista
  5. Kauniita tähtiä! Maltoit tehdä niin monta samasta kankaasta :)
    Tein mukinalusia ja kaikki eri kankaista kun piti kokeilla minkä näköistä tulee :)

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!