Riihen ikkuna kuva

lauantai 16. elokuuta 2014

Tilkkuhame

 
hame tilkuista
 
Sain hame villityksen ja halusin kokeilla tilkuista tehtyä hametta. Kankaiksi valikoitui kokoelmistani ohuita puuvilloja. Lähtökohtana ihana kukkakangas jonka olin ostanut jo monta vuotta sitten. Valitsin siihen yhteensopivia sävyjä ja mielestäni onnistuinkin aika hyvin. Vaaleanpunainen on jälleen itsevärjäämiäni ja teellä patinoitu. Violetti ja beessi paloista, joita sain matonkuteiden leikkaamista varten. Hametta lähdettiin kuvaamaan metsän siimekseen. Löytyi hieno mustikkamätäs muttei yhtään mustikkaa.
 
 
 
Kappaleita leikkasin niin monta kuin palasista tuli, hieman viistoten helmasta leveämmäksi. Paloja tuli onneksi tarpeeksi paljon, että sain hameeseen runsautta. Kukkakangas paloja tuli eniten joten sain niitä aseteltua useammin, kun suunnittelin ompelujärjestystä.

kaitalehame tilkuista
 
Tässä mallailen mihin järjestykseen laittaisin kappaleet. Koko olohuoneen poikki kulki nämä 18 kaistaletta. Helmalle sain mittaa kolme metriä. Ei helma ota vastaan vaikka harppoisi pidempiäkin askeleita! Taustalla pieni silppukasa joka ainoastaan jäi tähteeksi.


Sitten alkoi taas kirjailu. Kirjailin hamekappaleiden yhdistämisen jälkeen kaikki saumat kukkaköynnöksellä. Siinä taisi kulua tunti poikineen. Kirjailin kolmella erivärillä: vaaleanpunaisella, harmaalla ja vaihtuvavärisellä lilalla.
 

helppo kesähame
 
Tein kiinteän tukikankaalla vahvistetun vyötärökaitaleen siinä uskossa, että mitat pysyvät ennallaan vielä ensi kesänäkin :)

hame tilkuista
 
Hameelle tuli pituutta ihan sopivasti joten säädyllisyyden nimissä en tarvinnut enää jatkoa. Jotain kuitenkin kaipasin helmaan. Päädyin hankkimaan pellavanvärisen pitsinauhan joka toi vähän naisellisuutta ja kesäistä hempeää tunnelmaa.



tilkkuhame
 
Hameesta tuli ilmava ja mielestäni aivan ihana ajatellen hellekesää. Joskin nyt helteet näyttävät jo laantuneen. Onpahan valmiina ensi kesäksi tai mahdolliselle tulevalle etelänmatkalle...ja miksei vielä nyt myöhemminkin vaikka paksumpien sukkisten tai legginsien kanssa. Värinsä puolesta siihen sopii monenväriset paidat aina kirkkaasta pinkistä violettiin ja tällaiseen metsänvihreään jota "kuvauksissa" käytin.



Huomasin muuten, että olen saanut pari uutta jäsentä blogiini. Kiitos liittymisestä!
 


Kiva kun poikkesit lukemaan, tule toistekin. Hyvää elokuun jatkoa!
Terveisin Poutapilvi








6 kommenttia:

  1. nàtti hame ja vàrit sopivat moneen tyyliin. yhdestà ideasta kun innostuu niin syntyy montakin versiota, minullekin kày nàin. itse olen niità mekkoihmisià, làmpimien ilmojen tunikoita voi ompelen suurikuvioisista lannevaatteista tai kokoan kaitaleista tai ruuduista, malli on kuin pitempi t-paita, valmistuu nopeasti.terveisin Raita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Raita! Todellakin, kun jostakin asiasta innostun siitä syntyy useampia erilaisia versioita. Olisi mielenkiintoista nähdä sinun ompeluksiasi. Sinulla ei taida olla omaa blogia? Voisitko laittaa minulle sähköpostiin kuvia töistäsi! riiheen(at)gmail.com

      Poista
  2. Eikö olekin jännää, miten sitä innostuu tekemään jotain useita peräkkäin! Käytännöllinen hame ja hyvät värit.

    VastaaPoista
  3. Kirjailut tekevät hameesta ihanan romanttisen. Onnea mustikkametsään.

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää sun tilkkuhameesi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Marle, Kvilttaajaja Tilkunviilaaja! Hame on ihan kätsy. Käytin sitä nyt viikonloppuna ja sain kommenttia ihan livenäkin. Mustikkametsässä ei sen sijaan onni ollut myötä. Vain vaivaiset piirakkatarpeet saatiin tänään eikä sienen sientä.

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!