Riihen ikkuna kuva

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ensilumi

 
Aamulla olin nenä kiinni ikkunassa kuin pikkutyttönä. Ihanaa, lunta on satanut! En sentään kaivanut suksia ja liukureita esille, mutta melkein. Kameran kanssa ulos räntäsateeseen. Tällä Pohjois-Savon kulmalla oli kertynyt sellainen 5 cm nurmikolle. Olisi siinä jo pulkalla päässyt vauhdit ottamaan!
 
 
Uimapaikallani rantakoivukin värjötteli sen näköisenä että mieluiten kasvaisi jossain lämpimässä paikassa. 

 
Pihakuusi oli saanut kevyen hunnun ylleen. Tuli ihan jouluinen olo.

 
Loput lehdet saanevat nyt tuulen myötä kyytiä. Minä olen niitä jo haravalla hätistellyt mutta toiset ne vaan ovat sitkeästi olleet kiinni puussa.
 
Juuri ajoissa, ennen lumisadetta, ennätimme tehdä pihahommat hyvälle mallille. Viikko sitten nostimme porkkanat ja valkosipulit. Pari viikkoa sitten saimme liiterin täyteen puita ja kumoon pari lahoa pihakoivua, jotka myös jo ennätimme kärrätä liiteriin pienempinä palasina. Kiitos upeiden aurinkoisten päivien. Tulipa pujahdettua sienimetsäänkin vielä viime viikolla. Saaliina suppilovahveroita kevyt pussillinen.
 
Nyt on ihana olla sisällä lämpöisessä, sytytellä kynttilöitä ja ottaa neule syliin. Hätäinen hämäläinen kun  olen, mulla on kolme pipoa tulossa yhtäaikaa. Meinaa jo puikkopula iskeä kun kaikkia neulon suunnilleen saman kokoisilla. Niinpä eilen kirpparilta koppasin pyöröneulepuikot ja sukkapuikkoja 1 eur/ nippu.
 

Itselleni tein punaisen; Katya Azteca. Sinisestä tulee puolisolleni lämpöistä päähän pantavaa. Täytynee tehdä aloitus uudelleen, kun on liian löysä. Menee pipo silmille! Lankana yönsininen Kaiku. Vaaleasta Usvasta tulee vaihtuvavärisen kimaltelevan kanssa Blin bling pipo eskarilaiselle.
 
Näillä mennään. Olen sitäpaitsi hyvin onnellinen juuri nyt, olen saanut ihka oman Lukijan tänne plogiini. Tervetuloa Narukerä! Ruusu Sinulle kiitokseksi kommentistasi. Toivottavasti joku muukin uskaltautuu!!
 


Poutapilvi

 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!