Riihen ikkuna kuva

maanantai 26. elokuuta 2013

Kaitaliinan tuunaus - 1-vuotis synttärit!

 
Kävin ostoksilla omassa kodintekstiilien komerossani. Lajittelin hieman: sellaisia pois mitkä on rumia. Tälle kaitaliinalle näytin saksia ja olin niin nopea, etten ennättänyt ottaa kuvaa liinasta ennen palastelua. Tavallinen tavaratalo-mallinen kaitaliina, loimiripsi sidos, violetin kirjava. Ehkä jo klassikko, mutta ei järin arvokas yleisyytensä vuoksi. Jossakin sisustusvimmassa ja kiireessä hankittu. Romantikolla oli tietysti kynttilätahroja ja muitakin, keskellä liinaa, kuinkas muuten. Siksi se sinne kaapin perälle oli jäänytkin, osittain ehkä vanhuuttaankin. Muistan nähneeni tämän jo muutamassa muutossa.

 
Leikkasin kaksi palaa siisteimmistä kohdista, abaut tablettien kokoiset. Meinasi tulla naftit. Sitten keksin, että mullahan on violettia kangasta jäänyt jostain värjäysjutskasta. Siitä tuli reunat. Vähän vanua täytteeksi, että tuli hieman pulleat ja liinan struktuuriin sopivammat. Sitten kirjoin vielä kukkaraitaa ompelukoneella. Ylä- ja alalangat olivat eriväriset joten tableteistani tuli kaksipuoleiset: hienostuneempi liilasävyinen ja toinen räväkämpi, pinkillä terästetty (voi aamulla valita päivän sävärit). Kirjailin ihan tavallisella ompelulangalla, rullan loppuja pois!
 
 
 
Tabletit valmiit juhlakattaukseen. Riihenikkunasta on kurkisteltu nyt 1 vuosi. Aiemmin en ole blogia kirjoittanut eli tämä on ollut samalla opintomatka tähän maailmaan. Olen itse löytänyt ihania, innostavia, mielenkiintoisia blogeja ja te olette löytäneet minut. Kiitos kaikille kurkistelijoille! Teidän ansiostanne jaksan jatkaa.
 
Iloisin terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!