Riihen ikkuna kuva

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivälahja

Mielelläni lahjon ystäviä ja perhettä itsetehdyillä lahjoilla. Niin tälläkin kertaa. Parin illan työskentelyn jälkeen sain tämän aikaiseksi ja tänään siis jo luovutetuksi. Päähinettä aina tarvitaan.

miesten pipo ohje koukkuamalla


Viimeviikolla vasta tajusin lahjan tarpeen. Lankakopasta löytyi 7 veikkaa grafiitin harmaana ja raidallisena ruskeasävyisenä. Loin 83 silmukkaa kaksinkertaisella grafiitinharmaalla tunisialaisella kaksipäisellä virkkuukoukulla nro 5,5. Otin lankaa kerän sisältä että päältä. Lenkiksi yhdistämisen jälkeen koukkusin ensimmäisen kerroksen vain harmailla langoilla. Poimin silmukat koukulle ekaa kerrosta varten ketjusilmuiden nurjalta (reunasta tulee vähän toisenlainen eikä se rullaudu niin helposti) Vasta toiselle kerrokselle otin värilangan, siihenkin katsoin sopivan aloituskohdan (harmaa). 1. Lankana minulla oli yksivärinen harmaa ja 2. lankana kirjava. Kaikkein vaaleimman beesin kerin välistä pois.

Tavallista koukkuamista n. 12cm. Tavallinen koukkuaminen kyllästytti niin tein "myttyjä" sinne tänne. 1. langalla silmukoita poimiessani virkkasin 3 kertaa samaa silmukkaa eri kohdasta ja vedin langan näiden kolmen silmukan läpi. Eli silmukkamäärä ei lisäänny.

Kavennukset tein kaksi silmukkaa yhteen poimien 1. langalla. Kavennuksia tein 5 eri kohdassa ja joka kerroksella. Muodostuu sädekuvio joka näkyy kuvissakin. Kun kaikki on kavennettu, muutama silmukka jäljellä (5-6), poimin silmukat tavalliseen tapaan ja vedän 2. langasta samaa silmukkaa koko ajan näiden kaikkien läpi. Katkaisen langat ja päättelen. Vähän höyryä annoin ja muotoilin.

miehen popo ohje koukkuamalla
 
Isänpäivää vietimme harmaassa ja sumuisessa säässä. Jäi ulkoilutkin. Oli hyvä syy olla sisällä....vapaan käytimme remontin hyväksi. Eteinen on saanut listat. Muutamaa kinkkistä kohtaa liukuovikomeroiden luona vielä uupuu. Nyt pitäisi saada vintagetyyliset tai ainakin jotenkin vanhan näköiset verhotangot ja sitten verhot. Sehän pukkaa mulle kiireen! Mutta toivottavasti kaikilla lukijoilla oli hyvä isänpäivä. Mekin juhlimme nyt illalla!
 
 
Isänpäiväterveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!