Riihen ikkuna kuva

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Laiva on lastattu lankakerillä!

 
laiva on lastattu
 
 Pidän venettä parvekkeella siltä varalta että alkaa tulvia. Lankaa olen siihen lastannut, kuten Nooa aikoinaan, erilaisia sortteja. Itselleni tarvitsisin oikein ison paatin, tätä voisin sitten hinata perässäni. Sylissä olisi tietysti ompelukone. No, olen ainakin varautunut ja tällainen pelastuskeskuksen hyväksymä suunnitelma minulla on.

villasukat naiselle
 
Ei tullut tulvaa mutta sadepäiviä kylläkin. Olin levoton. Kauhuissani ajattelin että joko syksy tulee. Mittari oli laskenut jo alle +10-asteen. Uhkarohkeasti vielä uimaan vai sohvankulmalle kurkkimaan mitä siellä lankalaatikossa taas olikaan. Kun katsoin ulos, jälkimmäinen idea voitti. Iloista oranssia ja tunisialainen koukku. Siitä vaan, ei vielä tietoa mitä siitä tulee. Sukanvarreksi nämä pari suorakaiteen muotoista palaa sitten kehkeytyivät. Reunasta poimin silmukat sukan terää varten.

tunisialainen koukkuaminen
 
Keskeltä edestä varsi on avoin, napeilla suljettava.
 
erilaiset villasukat naiselle
 
 
Toivon että tulee lisää aurinkoisia päiviä. Ei ihan vielä villasukkakelejä. Tosin parvekkeella on ihan kiva juoda aamukahvia villasukissakin. Jos ei sada.
 
 
Poutapilvi